Manchester Cityyn Espanyolista vuonna 2008 siirtynyt puolustaja Pablo Zabaleta ei lähde tammikuussa mihinkään, mutta puntaroi tulevaisuuttaan. Hän myöntää siirtymisen muualle olevan mahdollinen vaihtoehto ensi kesänä.

Argentiinalaisen viimeinen sopimusvuosi Cityn kanssa käynnistyy kuluvan kauden päättyessä, ja hänet on huhuissa liitetty manchesterilaisten ex-manageri Roberto Mancinin nykyisin luotsaamaan Inter Milaniin.

– Uskon, että minulla on pelaajana annettavaa vielä parin-kolmen vuoden ajan. Nautin pelaamisesta tässä mahtavassa seurassa, mutta ensi kesänä on aika keskustella asioista uudelleen, lauantaina 31 vuotta täyttänyt Zabaleta miettii.

Pablo Zabaleta on edustanut Manchester Cityä nyt 285 ottelussa.

Lähde: Sky Sports