Tottenhamin Son Heung-Min on kovaa vauhtia pelaamassa uransa parasta kautta. Vire näyttäisi pysyvän yllä seurajoukkueen lisäksi maajoukkuetasolla.

Son iski tehot 1+1, kun Etelä-Korea kukisti MM-karsinnoissa Qatarin maalein 3-2. Sonin iskemän voittomaalin myötä Etelä-Korea nosti pistesaldonsa Aasian-karsintojen A-lohkossa seitsemään pisteeseen. Maa on kolmen kierroksen jälkeen lohkossa toisena – tasapisteissä kärjessä keikkuvan Iranin kanssa. Lohkon kaksi parasta etenee suoraan vuoden 2018 MM-turnaukseen.

24-vuotias Son on tällä kaudella iskenyt Tottenhamille jo tehot 4+2 Valioliigassa ja lisäksi yhden maalin Mestarien liigassa. Suurimmaksi osaksi vasempana laiturina operoiva Son on jo nyt tehnyt liigassa enemmän tehoja kuin viime kaudella. Tuolloin hän iski Spursille neljä maalia ja yhden maalisyötön 28 valioliigaottelussa.