Arsenalin englantilais-suomalainen puolustaja Carl Jenkinson, 24, muistelee lontoolaisseuran verkkosivuilla erikoista hetkeä, joka tapahtui viime vuoden lainapestin aikana West Hamin paidassa.

Jenkinson sai Leicesteriä vastaan yllättävän komennuksen tolppien väliin, kun espanjalaisvahti Adrián ajettiin kentältä punaisella kortilla.

– Se oli outoa, todella. Tietenkään kukaan muu ei ollut kovin innostunut siitä, ja pomo pyysi minut luokseen ja kysyi, haluaisinko mennä maaliin, Jenkinson toteaa.

– Mitä siihen voi vastata? Otin hanskat ja onneksi minulla ei ollut kovin paljon tekemistä. Mitä menetettävää maalivahdiksi menevällä kenttäpelaajalla on? Olet joko sankari tai päästät maalin. Olet kenttäpelaaja, joka päästää maalin. Kukaan ei tuomitse sinua, hän jatkaa.

– Annoin muutamia maalipotkuja ja sain hurrauksia, joten kaiken kaikkiaan se oli hassu juttu. Enkä päästänyt maalia, joten 100-prosenttinen nollapelitilasto minulle!

Jenkinson sanoo, että lainapesti Hammersissa oli hyvä asia niin uran kuin henkilökohtaisen kehityksenkin kannalta.

– Olen ehdottomasti kasvanut paljon parin viime vuoden aikana. Haluaisin ajatella, että olen aina ollut aika kypsä kaveri, mutta pelkästään oppimalla käsittelemään jokapäiväisen elämän tiettyjä tilanteita olen mielestäni kypsynyt paljon. Uskon olevani kentällä parempi tekemään päätöksiä, ja se tulee kokemuksen myötä.