”Mourinholle kenkää tai tapan koirani”

Manchester United -kannattajien kärsivällisyys alkaa syksyn pimetessä huveta ja innokkaimmat huutelevat – jälleen kerran – Sir Alex Fergusonin perään. United on kokenut kauden aikana jo viisi tappiota, joista kolme Valioliigassa ja kaksi Eurooppa-liigassa. Näistä viimeisin tuli torstaina Fenerbahcen vieraana hyvin aneemisen esityksen jälkeen.
Surkeaa oli meno myös Valioliigassa lokakuun aikana, sillä United ei voittanut ainuttakaan lokakuun neljästä pelistään ja teki näissä vain yhden maalin. Ei ihme, että kaipuu Fergietä kohtaan nostaa taas päätään. Twitterissä moni onkin jo valmis osoittamaan manageri José Mourinholle ovea.
Sosiaalisen median käyttäjät osoittivat selkeäsanaisesti, että mitta portugalilaismanagerin suhteen on jo täysi. Graafisimmassa mielipiteessä saattoi jonkun mielestä hyvän maun rajakin ylittyä. Twiitissä koira istuu kattilassa hellalla, ja tekstinä lukee ”Jos Mourinhoa ei eroteta, tapan koirani”. Viaton hauvaparka…
Muissa twiiteissä ollaan mm. valmiita luopumaan vasemmasta kiveksestä, mikäli Ferguson palaisi Unitedin manageriksi, ja uskotaan, että pelkkä Fergien vilkaisu kelloon palauttaisi Punaiset Paholaiset voittojen tielle. Fergusonin ounaksutaan olevan niin häpeissään seuran nykytilasta, että hän tekee pian paluupäätöksen ja johdattaa Unitedin triplaan.
Lähde: Goal.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”