Southamptonin ranskalaismanageri Claude Puel on saamassa potkut ennen ensi kauden alkua, kertoo The Telegraph.

Puel johdatti joukkueensa viime Valioliigakaudella kahdeksannelle sijalle. Tämä oli kaksi sijaa huonompi sijoitus kuin kaudella 2015/16. Seura ei täten pääse ensi kaudeksi mukaan Eurooppa-liigan karsintoihin.

Englantilaislehden mukaan Southamptonin kannattajat ovat myös vahvasti potkujen puolella. He eivät ole tyytyväisiä Puelin staattiseen pelitapaan, jonka myötä joukkue teki viime kaudella toisiksi vähiten maaleja kotiotteluissa. Ainoastaan sarjajumbo Sunderland osui vähemmän.

Telegraph painottaa, ettei Southampton näe äkillistä tarvetta potkuille, koska kausi on toistaiseksi ohi. Lehti uskoo, että seura on valmis erottamaan Puelin kunhan varmuus hänen seuraajastaan on ensiksi lyöty lukkoon.

Entinen Leicester-manageri Claudio Ranieri on yksi suosikkinimistä korvaamaan Puelin tänä kesänä. Myös saksalaisjoukkue Borussia Dortmundista erotettu Thomas Tuchel on yhdistetty seuraan.