Kolumbialainen James Rodríguez, 25, on jo talven siirtoikkunasta lähtien ollut matkalla pois Real Madridista. Vielä toukokuussa kolumbialaislähteet olivat jo varmoja siitä, että Kolumbian maajoukkuekapteeni olisi matkalla Man Unitediin. Nyt espanjalaismedia AS uutisoi, että Chelsea olisi lähimpänä Rodríguezin hankintaa.

AS:n mukaan Chelsea on ohittanut ajojahdissa sekä Manchester Unitedin että Inter Milanin. The Blues yritti hankkia Rodríguezin jo talvella, mutta tuolloin Kolumbian numero 10 halusi vielä kamppailla paikastaan Bernabéulla.

Chelsea pyrkii kaupan avulla vahvistamaan keskikenttäänsä Mestarien liiga -kautta silmällä pitäen. Real Madrid puolestaan haluaa, että Rodríguezista saatavat taloudelliset tuotot pystyisivät turvaamaan Monacon Kylian Mbappén, 18, hankinnan.

Päättyneellä kaudella Rodríguez oli mukana joukkueensa tekemissä maaleissa 23 (11 maalia ja 12 maalisyöttöä) kertaa kaikissa kilpailuissa. Lukumäärä oli korkeampi kuin kenelläkään muulla La Liga -keskikenttäpelaajalla. Jalkapallon kansainvälisen tutkimuslaitoksen CIES:n mukaan kolumbialaisen markkina-arvo on 58,7 miljoonaa euroa.