Chelsea on englantilaislehti London Evening Standardin mukaan valmis nostamaan tarjoustaan Juventus-laitapuolustaja Alex Sandrosta. Lontoolaisseuran ensimmäinen tarjous – arvoltaan noin 59 miljoonaa euroa – hylättiin viime viikolla.

Chelsean uskotaan tarjoavan 26-vuotiaalle Sandrolle noin kaksinkertaista viikkopalkkaa Juveen verrattuna. Tällä hetkellä hän tienaa 75 000 puntaa (noin 86 000 euroa) viikossa. Chelsean palkkatarjouksen uskotaan olevan lähempänä 150 000 puntaa viikossa.

Lehti kuitenkin kertoo, että Juve on myös aikeissa tarjota Sandrolle uutta sopimusta, joka nostaisi pelaajan viikkopalkan 100 000 puntaan viikossa. Serie A -mestareiden joukkueenjohtaja Giuseppe Marotta on kuitenkin epävarma Brasilian maajoukkuemiehen omista aikeista Chelsea-siirtoa ajatellen.

– Pelaajat ovat aina oman tulevaisuutensa herroja. En tiedä, millä tavalla Alex Sandro reagoi Chelsean kiinnostukseen, Marotta kommentoi Corriere dello Sportille.

Juventus osti Sandron portugalilaisseura FC Portosta kesällä 2015 noin 26 miljoonalla eurolla. Viime kaudella vasen laitapuolustaja teki kolme maalia ja antoi neljä maalisyöttöä 25 pääsarjaottelussa. Juventus lopulta juhli kuudetta peräkkäistä Serie A -mestaruuttaan.

Lähteen mukaan Chelsean seuraava tarjous tullaan välittämään italialaisseuralle aivan lähipäivinä. Seura on valmis rikkomaan oman siirtosummaennätyksensä saadakseen Sandron joukkueeseensa tänä kesänä.