[vc_row][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1498082844977{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}”]

Sisällysluettelo

[/vc_column_text][vc_column_text]

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”viime-kausi”][vc_column][vc_column_text]

Viime kausi

Chelsea lähti kauteen 2016/17 palauttamaan kunniaansa. Edellinen vuosi oli ollut pettymys, jonka ei haluttu toistuvan.

Uusi manageri Antonio Conte hankki kesän aikana muutaman vahvistuksen. N’Golo Kantén Leicesteristä keskikentän pohjalle, David Luizin takaisin toppariosastolle Pariisista ja Marcos Alonson Fiorentiinasta laitapuolustajan paikalle. Lisäksi hyökkäykseen palkattiin Marseillesta myöhemmin vähälle vastuulle jäänyt Michy Batshuayi.

Chelsea karkasi sarjakärjessä jo syyskaudella. Blues hävisi syksyn aikana vain kaksi ottelua ja koki ainoastaan yhden pistemenetyksen. Samalla joukkue sivusi Arsenalin ennätystä voittamalla 13 ottelua peräkkäin.

Kevätkausi käynnistyi tappiolla Tottenhamille, joka toi myös mestaruustaisteluun jännityksen takaisin. Kevään kaksi muuta tappiota Blues koki huhtikuussa Crystal Palacea ja Manchester Unitedia vastaan.

Tottenham pääsi parhaimmillaan huhtikuussa neljän pisteen päähän Chelseasta, mutta ei lähemmäksi. Bluesin mestaruus varmistui lopulta jo kolmanneksi viimeisellä kierroksella West Bromwichin vieraana Batshuayin viimeisen kympin maalilla.

Chelsean ero Tottenhamiin oli kauden päätyttyä seitsemän pistettä. Sinipaidat hyötyivät europelien puuttumisesta ja joukkue pystyi keskittymään täysin liigapeleihin. Henkilökohtaisista onnistujista Kanté valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi. Myös Conte palkittiin ansaitusti vuoden managerina.

Cupeista Chelsea menestyi paremmin FA Cupissa, jonka finaalin joukkue kuitenkin hävisi Arsenalille. Liigacupissa West Ham pääsi yllättämään jo neljännellä kierroksella.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”tarkein”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1502203101125{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}” el_class=”clearfix”]

Tärkein pelaaja – Eden Hazard

[/vc_column_text][vc_column_text]

Kuva: Getty Images

Chelsean viime kauden tärkein pelaaja oli N’Golo Kanté. Tiemoué Bakayokon hankinnan myötä ranskalainen ei kuitenkaan ole enää niin korvaamaton, joten tämän kauden tärkein yksittäinen pelaaja on alkukauden loukkaantumisen takia sivussa oleva Eden Hazard. Belgian maajoukkuetähden pallollinen pelaaminen on fantastista katsottavaa. Hän pystyy haastamaan kenet tahansa, syöttelemään ahtaista väleistä pienessä tilassa ja laukomaan maaleja läheltä tai kaukaa. Maininnan arvoista on myös pelaajan kehittynyt ratkaisutaito. Nuori Hazard teki melko usein ”vääriä” ratkaisuja, mutta nyt hän valitsee useammin joukkueensa kannalta todennäköisyyksien mukaan paremman vaihtoehdon.

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”valmennus”][vc_column][vc_column_text]

Valmennus

Antonio Conte näytti ensimmäisellä Chelsea-kaudellaan epäilijöilleen. Useat sanoivat, ”Kuka tahansa pystyisi voittamaan Serie A:n Juventuksen valmentajana”. Väärin tuokin, mutta vielä parempi tapa hiljentää ”kriitikot” oli voittaa sarjamestaruus lähes samalla miehityksellä, joka floppasi viime kaudella.

Conten kohdalla ensi kauden suurin kysymysmerkki on se, mihin suuntaan hän tulee Chelsean peliä viemään. Viime kaudella 3-4-2-1-formaatio oli useille vastustajille hieman uusi ja yllättävä pelijärjestelmä, ja lontoolaisjoukkue sai sen kaiken lisäksi toimimaan erinomaisesti. Mahdollinen ongelma on kuitenkin se, että tällä tasolla pelin pitää jatkuvasti mennä eteenpäin, sillä muut seurat oppivat hyvin nopeasti riisumaan aseista joukkueen, jonka peli pysyy samalla tasolla liian pitkään. Näin ei viime kaudella vielä käynyt, mutta tämän uhka on olemassa.

Conten huhuttiin lähtevän Chelseasta kesän aikana, mutta lopulta huhuilta katkesi siivet, kun italialainen allekirjoitti uuden jatkosopimuksen.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”arvio”][vc_column][vc_column_text]

Arvio

Sija: 3

Arviomme mukaan Chelsea ei tule uusimaan viime kauden mestaruuttaan. Sen estää yksi ongelma, jonka Contekin on jo tuonut esille. Joukkueen materiaali on melko kapea jo pelkästään valioliigakauden läpi vientiin, mutta viime kaudesta poiketen sen tulee pelata myös Mestarien liigan ottelut. Avainpelaajien rasituksen noustessa liian korkeaksi tai heidän puuttuessa, ei rosterissa ole tarpeeksi laadukkaita varamiehiä.

Asiaan voi toki tulla vielä muutos, sillä ennakkoa tehdessä siirtoikkuna on edelleen auki, mutta ainakin toistaiseksi tämä on suuri ongelma.

Toinen kysymysmerkki joukkueen kohdalla on se, pystyykö Álvaro Morata täyttämään Diego Costan saappaat joukkueen ykköshyökkääjänä. Real Madridista suurella summalla saapunut kärkipelaaja on uransa suurimman haasteen edessä. Sekä Juventuksessa että Real Madridissa hänen roolinsa on ollut kakkos- tai kolmoshyökkääjä. Hänen maalimääränsä ovat kyseisiin rooleihin erinomaiset, mutta kuinka käy, kun pitäisi toimia joukkueen maalinteon päävastuunkantajana. Potentiaali on suuri, mutta Chelsea-kannattajat muistavat, kuinka kävi edellisen kalliin espanjalaishyökkääjän Fernando Torresin kanssa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”formaatio”][vc_column][vc_column_text]

Ihanneavaus

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”info-snippet”][vc_column][vc_column_text]

Tiesitkö: Chelsean omistaja Roman Abramovich on Forbesin mukaan maailman 139. rikkain mies. Hänen omaisuutensa on euroissa noin 8,1 miljardia.

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”kokoonpano”][vc_column][vc_empty_space][vc_column_text]

Kokoonpanolista

[table id=47 /][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”siirrotout”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1497515328839{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}”]

Pelaajasiirrot – lähteneet

[/vc_column_text][vc_column_text]

Kuva: Getty Images

Nemanja Matic (Manchester United)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 29-vuotias

Matic oli viime kaudella N’Golo Kantén vierellä Chelsean keskikentän ankkuri. 30 sarjapeliä viime kaudella avanneen serbin taistelutahtoa ja oikea-aikaisia syötönkatkoja jäädään kaipaamaan Stamford Bridgellä.

Tiemoué Bakayokon saavuttua Monacosta jostakin keskikenttäpelaajasta piti luopua. Näin Matic jatkaa matkaansa Manchesteriin entisen managerinsa José Mourinhon suojiin.

Kuva: Getty Images

Nathan Aké (Bournemouth)
Keskuspuolustaja, 22-vuotias

Aké vietti jo viime kaudella osan kaudesta lainalla Bournemouthissa. Hollantilainen pelasi 10 valioliigaottelua suuressa roolissa ja teki myös kolme maalia. Kutsuttiin takaisin Chelseaan kesken lainan ja vastuu katosi olemattomiin.

Kuva: Getty Images

Juan Cuadrado (Juventus)
Oikea laitahyökkääjä, 29-vuotias

Cuadrado saapui Chelseaan tammikuussa 2014 José Mourinhon hankkimana. Esiintymiset Blues-paidassa olivat kolmen kauden aikana marginaalisia ja ne jäivät muutamaan valioliigapeliin. Vietti kaksi viimeistä kautta lainalla Juventuksessa, joka käytti kolumbialaisen osto-option.

Kuva: Getty Images

Asmir Begovic (Bournemouth)
Maalivahti, 30-vuotias

Begovic oli koko ajan Chelseassa vain Thibaut Courtois’n varavaihtoehto. Maalivahti sai pelata kahden kauden aikana vain 19 valioliigaottelusssa. Suurimmat osat peleistä bosnialainen pelasi Courtois’n ollessa loukkaantuneena. Bournemouthissa Begovicia odottaa todennäköisesti taas aloittavan maalivahdin rooli.

Kuva: Getty Images

Bertrand Traoré (Lyon)
Oikea laitahyökkääjä, 21-vuotias

Traoré pelasi viime kaudella vahvan lainakauden Ajaxissa tehtyään yhdeksän maalia Hollannin pääsarjassa. Burkinafasolainen ei saanut Lontoossa koskaan kunnollista näytönpaikkaa ja nuorukainen pelasi kaikki kilpailut huomioiden vain 12 ottelussa suurimmilta osin vaihtomiehenä.

Kuva: Getty Images

Christian Atsu (Newcastle)
Oikea laitahyökkääjä, 25-vuotias

Atsu ei Chelsean omistuksesta huolimatta pelannut neljän vuoden aikana kertaakaan seuran paidassa. Laituri vietti sen sijaan aikaa lainalla Vitessessä, Evertonissa, Málagassa ja viimeisimpänä Newcastlessa. Harakat vakuuttuivat ghanalaisen viime kauden otteista, jotka palkittiin pysyvällä siirrolla.

Kuva: Getty Images

Nathaniel Chabolah (Watford)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 22-vuotias

Englannin nuorten maajoukkueesta tutun Chabolahin potentiaali meni Chelseassa hukkaan. Nuorukaisen peliaika oli olematonta ja viime kaudella keskikenttäpelaaja nähtiin vain yhdessä ottelussa avauksessa.

Kuva: Getty Images

John Terry (Aston Villa)
Keskuspuolustaja, 36-vuotias

Terry jätti Chelsean lähes 20 vuoden jälkeen mestarina. Konkaripuolustaja sai tarjouksia myös Valioliigasta, mutta uskollisuus Bluesille vei voiton. Valitsi Aston Villan, koska ei halunnut kohdata Chelseaa Valioliigassa.

Kuva: Getty Images

Kurt Zouma (Stoke, laina)
Keskuspuolustaja, 22-vuotias

Kesällä 2014 saapuneen Zoumaan aikaa Chelseassa ovat varjostaneet pahat loukkaantumiset. Juuri tehty pitkä jatkosopimus kuitenkin kertoo luottamuksesta. Seuraavaksi ranskalainen kuitenkin hakee yhden kauden verran vauhtia Stokesta.

Kuva: Getty Images

Tammy Abraham (Swansea, laina)
Keskushyökkääjä, 19-vuotias

Abraham loisti viime kaudella lainalla Bristol Cityssä tehtyään 24 malia Mestaruussarjassa. Chelseassa tarjolla ei kuitenkaan olisi ollut vielä nuorelle hyökkääjälle suotuisaa roolia. Swanseassa mahdollisuudet taistella avauspaikasta ovat huomattavasti paremmat.

Kuva: Getty Images

Ruben Loftus-Cheek (Crystal Palace, laina)
Keskikenttäpelaaja, 21 vuotias

Muutama peli kaudessa penkiltä ei tehnyt viime kaudella oikeutta Loftus-Cheekin kyvyille. Englantilaista ei olla pienestä roolista huolimatta aiempina vuosina lähetetty lainalle. Palacessa keskikenttäpelaajaa odottaa ainakin rooli rotaatiossa.

Danilo Pantic (Partizan, laina)
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, 20-vuotias

Todd Kane (Groningen, laina)
Oikea laitapuolustaja, 23-vuotias

Ola Aina (Hull City, laina)
Oikea laitapuolustaja, 20-vuotias

Tomas Kalas (Fulham, laina)
Keskuspuolustaja, 24-vuotias

Matt Miazga (Vitesse, laina)
Keskuspuolustaja, 22-vuotias

Michael Hector (Hull, laina)
Keskuspuolustaja, 25-vuotias

Jamal Blackman (Sheffield United, laina)
Maalivahti, 23-vuotias

Mario Pasalic (Spartak Moskova, laina)
Keskikenttäpelaaja, 22-vuotias[/vc_column_text][vc_separator][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”siirrotin”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1497515686941{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}” el_class=”clearfix”]

Pelaajasiirrot – saapuneet

[/vc_column_text][vc_column_text]

Kuva: Getty Images

Willy Caballero (Manchester City, ilmainen)
Maalivahti, 35-vuotias

Caballero oli Cityssä ensin Joe Hartin ja myöhemmin Claudio Bravon kirittäjä. Argentiinalainen sai kuitenkin nauttia viime kaudella Bravon heikkojen otteiden ja loppukauden loukkaantumisen vuoksi ykkösvahdin roolissa. Chelsea saa maalivahdista kokeneen paikkaajan kakkosrooliin Courtois’n taakse.

Kuva: Getty Images

Antonio Rüdiger (AS Roma)
Keskuspuolustaja, 24-vuotias

Rüdiger on pallollisesti taitava peliä avaava puolustaja, joka on viime aikoina murtanut tiensä myös Saksan maajoukkueeseen. Nuori pelaaja oli mukana kesäkuun Confederations Cupissa ja kokonaisuudessa vyöltä löytyy 17 maaottelua.

Rüdiger voi pelata myös oikean laitapuolustajan paikalla. Saksalainen voidaan nähdä pitkäaikaisratkaisuna ikääntyvän Gary Cahillin paikalle.

Kuva: Getty Images

Tiemoué Bakayoko (AS Monaco)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 22-vuotias

Bakayoko vahvistaa Chelsean puolustuspäätä entisestään. Ranskalainen keskikentän pohjan pelaaja pysäyttää vastustajat oikea-aikaisilla taklauksillaan, mutta on myös taitava syöttelijä. Olihan Bakayokon viime kauden syöttöprosentti vahva 87,3 Ligue 1:ssa.

Bakayoko nautti viime kaudella suuresta roolista niin Ranskan liigassa kuin Mestarien liigassakin, jossa mies avasi jokaisessa kymmenessä ottelussa. Bakayoko ottaa Chelsean kokoonpanossa todennäköisesti avauspaikan N’Golo Kantén rinnalla.

Kuva: Getty Images

Álvaro Morata (Real Madrid)
Keskushyökkääjä, 24-vuotias

Morata palasi viime kaudella Madridiin suuren roolin toivossa. Todellisuus tuli karusti vastaan, kun oman kylän poika jätettiin Karim Benzeman taakse vaihtomiehen rooliin. Kakkoskärjen minuuteista huolimatta tulosta syntyi, sillä Morata kuitenkin teki 15 maalia La Ligassa ja kolme osumaa Mestarien liigassa.

Chelsea maksoi Moratasta seuran historian suurimman 62 miljoonan siirtosumman. Espanjalainen ei ole koskaan aiemmin ollut seurajoukkueissaan ykköskärjen roolissa ja Lontoossa hyökkääjältä odotetaan välittömästi onnistumisia.

Charly Musonda Jr (Chelsea U23)
Vasen laitahyökkääjä, 20-vuotias

Wallace Oliveira (Gremio, laina päättyi)
Oikea laitapuolustaja, 23-vuotias

Abdul Rahman Baba (Schalke, laina päättyi)
Vasen laitapuolustaja, 22-vuotias

Cristian Cuevas (Sint-Truiden, laina päättyi)
Vasen laitapuolustaja, 22-vuotias

Andreas Christensen (Borussia Möchengladbach, laina päättyi)
Keskuspuolustaja, 21-vuotias

Matej Delac (Mouscron, laina päättyi)
Maalivahti, 24-vuotias

Kenneth Omeruo (Alanyaspor, laina päättyi)
Keskuspuolustaja, 23-vuotias

Lewis Baker (Vitesse, laina päättyi)
Keskikentän keskusta, 22-vuotias

Nathan (Vitesse, laina päättyi
Vasen laitahyökkääjä, 21-vuotias[/vc_column_text][vc_separator][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_raw_js]JTNDc2NyaXB0JTIwdHlwZSUzRCUyMnRleHQlMkZqYXZhc2NyaXB0JTIyJTNFJTBBZnVuY3Rpb24lMjBnZXRBZ2UlMjhkYXRlU3RyaW5nJTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwdG9kYXklMjAlM0QlMjBuZXclMjBEYXRlJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwYmlydGhEYXRlJTIwJTNEJTIwbmV3JTIwRGF0ZSUyOGRhdGVTdHJpbmclMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBhZ2UlMjAlM0QlMjB0b2RheS5nZXRGdWxsWWVhciUyOCUyOSUyMC0lMjBiaXJ0aERhdGUuZ2V0RnVsbFllYXIlMjglMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBtJTIwJTNEJTIwdG9kYXkuZ2V0TW9udGglMjglMjklMjAtJTIwYmlydGhEYXRlLmdldE1vbnRoJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwaWYlMjAlMjhtJTIwJTNDJTIwMCUyMCU3QyU3QyUyMCUyOG0lMjAlM0QlM0QlM0QlMjAwJTIwJTI2JTI2JTIwdG9kYXkuZ2V0RGF0ZSUyOCUyOSUyMCUzQyUyMGJpcnRoRGF0ZS5nZXREYXRlJTI4JTI5JTI5JTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwYWdlLS0lM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjAlN0QlMEElMjAlMjAlMjAlMjByZXR1cm4lMjBhZ2UlM0IlMEElN0QlMEElMEF2YXIlMjBiZGF5cyUyMCUzRCUyMGRvY3VtZW50LmdldEVsZW1lbnRzQnlDbGFzc05hbWUlMjglMjJjb2x1bW4tNiUyMiUyOSUzQiUwQSUwQWZvciUyOHZhciUyMGklMjAlM0QlMjAxJTNCJTIwaSUyMCUzQyUyMGJkYXlzLmxlbmd0aCUzQiUyMGklMkIlMkIlMjklMjAlN0IlMEElMjAlMjB2YXIlMjBiZGF5JTIwJTNEJTIwZ2V0QWdlJTI4YmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTC5zbGljZSUyODAlMkMxMCUyOS5zcGxpdCUyOCUyNy4lMjclMjkucmV2ZXJzZSUyOCUyOS5qb2luJTI4JTI3JTJGJTI3JTI5JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwYmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTCUyMCUzRCUyMGJkYXklM0IlMEElN0QlMEElM0MlMkZzY3JpcHQlM0U=[/vc_raw_js][/vc_column][/vc_row]