Southamptonin hollantilaispuolustaja Virgil Van Dijk ei ole vaihtamassa seuraa enää ennen kesän siirtoikkunan sulkeutumista, kertoo Sky Sports.

Van Dijk, 26, on ollut kesän yksi suurimpia siirtohuhujen kohteita. Pelaaja on kesänä aikana ollut yhdistettynä sekä Liverpooliin, Chelseaan, että Manchester Cityyn. Kyseisistä valioliigaseuroista punapaidat olivat päässeet lähimmäksi Van Dijkin hankintaa, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan pelaajakauppaa kasaan.

Van Dijk oli halukas lähtemään seurasta koko kesän ajan, erityisesti Liverpoolin riveihin, mutta seura ei suostunut myymään häntä. Keskuspuolustajan voidaan kuitenkin olettaa lähtevän jo ensi siirtoikkunan auetessa, jos Pyhimykset onnistuvat hankkimaan hänelle tarpeeksi laadukkaan korvaajan.

Manchester City luovutti kilpailunsa Van Dijkista jo hyvän aikaa sitten, kääntäen katseet West Bromwichin Jonny Evansiin. Tuoreimpien uutisten mukaan pohjoisirlantilainen toppari ei kuitenkaan ole lähdössä minnekään tämän päivän aikana, kertoo The Telegraph. Myös Arsenalin ollaan huhuttu olevan kiinnostuneita 29-vuotiaasta Evansista.