Vajaa pari viikkoa sitten julkaistiin uutinen, josta monet Manchester Unitedin kannattajat pitivät: seura oli tehnyt Zlatan Ibrahimovicin kanssa uuden sopimuksen.

Nyt Unitedin hyökkääjätilanne on kuitenkin hyvin erilainen kuin viime kaudella, jolloin Ibrahimovic oli ainoa kukko tunkiolla. United nimittäin hankki aiemmin kesällä Romelu Lukakun, joten keskushyökkääjän paikasta (jos José Mourinho peluuttaa yhtä piikkiä) käydään kilpailua. Toki vasta siinä vaiheessa, kun Ibrahimovic kuntoutuu polvivammastaan.

– Hän [Ibrahimovic] tuo joukkueeseen hyviä ominaisuuksia. Hän auttaa meitä tavoitteessamme eli mestaruuden voittamisessa. Hyökkääjänä en pelkää kilpailua, en pelkää Zlatania, Lukaku sanoi toimittajille Belgian maaottelun yhteydessä.

– Sanoin Zlatanille, että toivoin hänen tulevan takaisin. Me tarvitsemme hänen persoonaansa.

24-vuotias Lukaku on aloittanut kauden erinomaisesti. Mies on viimeistellyt Unitedin paidassa neljä maalia yhtä monessa ottelussa, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Viime kaudella Lukaku viimeisteli Valioliigassa 25 maalia Evertonille. Ibrahimovicin maalisaldo oli 17.