Valioliigassa pelataan ensimmäistä kertaa tällä kaudella samalla viikolla europelien kanssa, joten joillain joukkueilla alkaa kahden ottelun viikon rasitus varmasti näkyä. Tällaisilla viikoilla kysytään kokoonpanolta leveyttä. Toiset managerit lepuuttavat enemmän Euroopassa ja toiset kotimaassa, mutta rotaatiota ei laiminlyö yksikään.

Nostamme ennakossa esille kaksi maineikasta kotiinpalaajaa sekä sunnuntain huippuottelun Stamford Bridgellä.

Crystal Palace – Southampton

Juttua kirjoitettaessa Valioliigan nollakerhossa on vielä kaksi joukkuetta. Mikäli Bournemouth avaa pistetilinsä perjantain kotiottelussaan sarjanousija Brightonia vastaan, jää Crystal Palace kerhoon ypöyksin.

Neljän tappion suora ilman ainuttakaan tehtyä maalia aiheutti Frank de Boerille kauden ensimmäiset valmentajan potkut. Hollantilainen pelaajalegenda ehti hoitaa tehtäväänsä vain 77 päivän ajan, ennen kuin seurajohdon kärsivällisyys loppui. Seurajohdon kanssa oli joidenkin lähteiden mukaan jo niin paljon erimielisyyksiä, ettei de Boerin työpaikkaa olisi pelastanut edes voitto Burnleystä viime viikonloppuna.

Crystal Palacen uusi manageri on suomalaisillekin varsin tuttu Roy Hodgson, joka palaa Valioliigaan yli viiden vuoden tauon jälkeen. 70-vuotiaan Hodgsonin voi todeta palaavansa tällä kertaa nimenomaan kotiin, sillä Hodgson pelasi 60-luvulla juniorina juuri Crystal Palacessa. Ammattipelaajaa Hodgsonista ei koskaan tullut, mutta sitäkin maineikkaampi valmentaja sen sijaan.

Roy Hodgson palasi Crystal Palaceen 52 vuoden odotuksen jälkeen, ja tällä kertaa edustusjoukkueeseen ja Valioliigaan. Kuva: Getty Images

Hodgsonin vahvuutena pidetään yleisesti puolustuspelin organisointia. Crystal Palacen vaikeudet ovat kuitenkin olleet ennen kaikkea hyökkäyspäässä ja nimenomaan viimeistelyssä.

Viidessä päivässä ei paraskaan taikuri saa ihmeitä aikaiseksi, mutta hyvin usein uusilla valmentajilla tuntuu olevan taipumusta lietsoa joukkue hyvään tulokseen ensimmäisessä ottelussaan. Joka tapauksessa nyt on muun muassa Christian Benteken korkea aika vastata huutoon, sillä Saints-ottelu kuuluu ehdottomasti niihin peleihin, joista voittoa on lupa odottaa.

Vierasjoukkue Southampton otti kauden toisella kierroksella dramaattisen 3-2 -voiton West Hamista Charlie Austinin lisäajan rankkarilla. Muut kolme ottelua ovat kuitenkin olleet numeroiden valossa viime kaudelta tuttua nyhjäystä, ja Southamptonin kauden ainoat kolme maalia ovatkin tulleet samassa ottelussa. Pöytä on siis katettu hyvin vähämaaliselle ottelulle.

Lisämielenkiintoa peliin tuo se, mahtaako Virgil van Dijk löytyä Pyhimysten kokoonpanosta. Suurseurojen kesällä tavoittelema hollantilaistoppari lakkoili koko elokuun ja treenasi itsekseen, mutta nyt van Dijk on palannut omiensa harjoitusvahvuuteen. Maanantaina van Dijk haki pelituntumaa Southamptonin reservijoukkueen ottelusta, mutta pelasi todella löysällä asenteella ja oli syypää kahteen takaiskumaaliin.

Huomiotta ei lauantaina kannata jättää myöskään ottelua Watford-Manchester City, jossa ovat vastakkain kaksi kolmesta yhä tappiottomasta joukkueesta. Watfordin alkukausi on ollut loistava (joskin ohjelmakin melko helppo), mutta nyt se saa vastaansa hurjavireisen Cityn, joka on takonut kahdessa viimeisessä pelissään peräti yhdeksän maalia.

Iltaottelussa Fernando Llorente janoaa peliminuutteja edellistä seuraansa Swanseaa vastaan.

Chelsea-Arsenal

Sunnuntain ensimmäinen ottelu on kierroksen ainoa ”Top six -joukkueiden” kohtaaminen, ja Lontoon derby. Pelivire huomioiden Chelsea lähtee otteluun jopa harvinaisen selkeänä suosikkina, joskin Arsenalkin palautti itseluottamustaan kaatamalla Eurooppa-liigassa Kölnin 3-1.

Chelsealla on ottelussa selkeästi myös lepoetu puolellaan. Se takoi jo tiistaina Mestarien liigan ensikertalaisen FK Karabahin maanrakoon (6-0), ja antoi myös lepoaikaa monille avainmiehilleen. Arsenal puolestaan kamppaili Kölniä vastaan torstaina, joskin erittäin varamiehisenä sekin.

Conten Chelsea ja Wengerin Arsenal pelaavat sunnuntaina Lontoon paikallisessa. Kuva: Getty Images

Useimmat Arsenalin normaalit avauskokoonpanon miehet eivät Kölniä vastaan pelanneet, joten rasituksen merkitystä ei kannata yliarvioida. Mielenkiintoista sen sijaan on nähdä, minkä verran Alexis Sánchez saa peliminuutteja. Chileläinen pelasi Köln-ottelussa kauden ensimmäisen 90-minuuttisensa, ja sai Arsène Wengerin kehut ratkaistuaan pelin soolomaalillaan. Joko Sánchez nousee avaukseen, vai aloittaako kuitenkin penkiltä?

Arsenalin osalta avoin kysymys on sekin, peluuttaako Wenger kolmen vai neljän puolustajan linjaa. Alkukauden aikana Arsenal on aloittanut kolmella topparilla, mutta joukkue siirtyi kesken Köln-pelin neljään puolustajaan, ja muutos toimi ainakin siinä ottelussa välittömästi.

Manchester United-Everton

Kierroksen päättää ottelu, jota markkinoidaan luonnollisesti Wayne Rooneyn paluulla Old Traffordille. Everton-kasvatti Rooney on ”virallisesti” kotonaan Goodison Parkilla ja Liverpoolissa, mutta kyllähän Old Trafford on aivan yhtä lailla Rooneyn toinen koti.

Vaikkei Rooney enää punapaitaa yllään kannakaan, on jännittävää nähdä, millaisen vastaanoton pitkäaikainen United-kapteeni Manchesterissa saa. Oletettavasti arvokkaan ja kunnioittavan – ja ovathan tällaista myös Rooneyn entiset pelikaverit toivoneet.

Rooneylla riittää Manchesterissa tuttuja. Kuva: Getty Images

Kentän puolella kaikki merkit viittaavat siihen, että United saa jatkaa kauden alussa tutuksi tulleita juhliaan. Punaiset paholaiset ovat lapioineet hiiliä kaminaan siihen malliin, että ainakin kauden tässä vaiheessa Unitedille on helppo povata menestystä kevään puolellakin. Mestarien liigan avauksessakin tuloksena oli vaivaton 3-0 -voitto.

Evertonin perään voi puolestaan pikkuhiljaa alkaa sommitella lisänimeä ”kriisijoukkue”. Kauden ainoa valioliigavoitto on tullut Stokesta, ja torstain Atalanta-tappio (0-3) mukaan luettuna alla on kolmen pelin tappioputki ilman ainuttakaan tehtyä maalia.

Toki Valioliigassa ovat olleet peräperää vastakkain Manchester City, Chelsea, Tottenham ja nyt Manchester United. Evertonista povattiin kuitenkin suurten satsauksiensa takia kuuden suuren kovinta haastajaa. Haastajatittelin voi pikkuhiljaa alkaa riisua pois, jos pisteitä ei kyseistä kuusikkoa vastaan ala herua edes vähää alusta.

Evertonin tilannetta ei lainkaan helpota se, että sen pitää pelata vain kaksi päivää Italiasta palaamisen jälkeen. Eurooppa-liigassa Gylfi Sigurdsson pelasi täydet minuutit ja maaottelutauon aikana ratista kärähtänyt Rooneykin toista tuntia. United on puolestaan saanut levätä tiistain Basel-kotiottelusta lähtien.

Molempien joukkueiden pitkäaikaispoissaolijoiden lisäksi sivussa on tiistaina takareitensä reväyttänyt Paul Pogba. Pogban toipilasaikana lisää vastuuta janoaa ällistyttävän hyvään vireeseen äitynyt Marouane Fellaini. Fellaini, kuten Unitedin nykyinen ykköskärki Romelu Lukaku ovat Evertonille kiusallisen tuttuja pelaajia, joten Toffees-leirissä pelätään taatusti omien koirien puraisuja.

Valioliigan viides kierros:

Perjantai:

Klo 22 Bournemouth-Brighton (Viasat)

Lauantai:

Klo 14.30 Crystal Palace-Southampton (Viasat)
Klo 17 Huddersfield-Leicester
Klo 17 Liverpool-Burnley (Viasat)
Klo 17 Newcastle-Stoke
Klo 17 Watford-Manchester City
Klo 17 West Bromwich-West Ham
Klo 19.30 Tottenham-Swansea (Viasat)

Sunnuntai:

Klo 15.30 Chelsea-Arsenal (Viasat)
Klo 18 Manchester United-Everton (Viasat)