Bournemouthin manageri Eddie Howe ylistää ikinuorta Jermain Defoeta, jonka maalivainu takasi joukkueelle kauden ensimmäisen liigavoiton viime perjantaina.

Etelärannikolle täksi kaudeksi palannut Defoe, 34, vastasi ratkaisumaalista, kun Bournemouth katkaisi tappiokierteensä kukistamalla Brightonin 2–1.

Englantilainen oli osunut Bournemouthin paidassa edellisen kerran vuonna 2001, jolloin alakerrassa muuten luuti muuan Howe. Manageri on edelleen äimän käkenä Defoen viimeistelytaidosta.

– Hän on yksi parhaista viimeistelijöistä, joita olen koskaan nähnyt, Howe toteaa.

– Pelatessani hänen kanssaan en voinut uskoa sitä, kuinka hyvä hän oli, kun aloimme ensimmäisen kerran tuoda häntä edustusjoukkueeseen, hän lisää.

– Eikä hän ole kadottanut sitä yhtään. Olemme jo nähneet harjoituksissa, kuinka terävä hän on maalin edessä.

Defoe takoi viime kaudella 15 liigamaalia Sunderlandille, eikä mikään viittaa siihen, että tahti olisi hiipumassa. Tarjoilun on kuitenkin pelattava jatkossakin.

– Meidän on tiedettävä joukkueena, mitä Jermain haluaa – mihin hän haluaa pallon. Hän on erityyppinen kärkipelaaja kuin muut tässä joukkueessa. Ja kaikessa kyse on siitä, että luomme hänelle mahdollisuuksia. Emme ole luoneet hänelle tarpeeksi paikkoja tällä kaudella, korostaa manageri.

Howe myöntää, että voitto oli todella helpottava.

– Tuntuu kuin voitottomuus olisi kestänyt kauemmin kuin neljä peliä, koska kauden alussa voittoa janoaa epätoivoisesti.

Lähde: Bournemouth Echo