Valioliigaa säännöllisesti seuraavat tietävät, että stadionien katsomot alkavat usein tyhjentyä jo hyvissä ajoin ennen ottelujen loppua.

On ymmärrettävää, että osa kannattajista haluaa välttää ruuhkat tuhansien ihmisten lähtiessä liikkeelle samaan aikaan. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että pelit kannattaisi katsoa päätösvihellykseen saakka.

Rahansäästösivusto Voucherbox.co.uk paljastaa, että viime kaudella keskiverrolta valioliigafanilta jäi näkemättä peräti kahdeksan maalia, jos tällä oli tapana lähteä stadionilta aikaisin.

Samalla keskivertofani heitti hukkaan 72,63 puntaa kausikorttinsa hinnasta, jos se suhteutetaan näkemättä jääneisiin maaleihin.

Tutkimus pohjautui siihen, että Valioliigan otteluissa aikaiset lähtijät poistuvat katsomoista keskimäärin seitsemän ja puoli minuuttia ennen loppua.

Esimerkiksi Swansean kotiotteluista aikaisin lähteneet ihmiset missasivat yhteensä 13 maalia, joista kotijoukkue teki seitsemän ja vastustajat kuusi. Sen perusteella hukkaan meni yli 100 puntaa.

Myöskään mestaruuden vieneen Chelsean kotipeleistä ei olisi kannattanut lähteä aikaisin, sillä lontoolaiset iskivät loppuhetkillä peräti 11 maalia.

– Vaikka ymmärrämme sen, että jotkut fanit saattavat haluta lähteä aikaisin välttääkseen ruuhkat tai ehkä vain oman joukkueensa surkeiden esitysten takia, tutkimustuloksemme osoittavat, mitä fanit voivat menettää, sivuston edustaja Sezer Yurdakul sanoo.

– Jalkapallon näkökulmasta Chelsean fanit haluavat varmasti varmistaa, että he pysyvät paikoillaan koko pelin ajan heidän joukkueensa loppuhetkien maalivyöryn takia, mutta taloudellisesta näkökulmasta Arsenalin fanit saattavat heittää hukkaan lähes 200 puntaa kaudessa lähtemällä säännöllisesti kotiin muutaman minuutin aikaisemmin.

Lähde: Wales Online