Craig Shakespearen ensimmäisestä ottelusta Leicesterin päävalmentajana Valioliigassa on kulunut jo seitsemän kuukautta. Tästä huolimatta joukkueen mestaruuteen viime kaudella johtaneen Claudio Ranierin tilalle tuleminen kalvaa edelleen hänen mieltään.

– Se voi edelleen tuntua pelottavalta, kun istuu alas ja analysoi kaikkea sitä, mitä siihen aikaan tapahtui, Shakespeare kertoi Telegraphille.

– Meillä oli paljon läpikäytäviä asioita tuolloin, kuten minun tuleminen Claudion tilalle. Se oli olosuhteiden takia vaikein asia, mitä olen urallani tehnyt.

Leicesterin kaupungissa puhuttiin jopa siitä, kuinka Ranierin apuvalmentajana toiminut Shakespeare olisi jollain tasolla pettänyt italialaisvalmentajan luottamuksen ottamalla vallan häneltä.

Vaikka Shakespeare kertoi Ranierin tienneen tilanteen, häntä häiritsi se, että suuri yleisö ei sitä voinut tietää ja jopa hänen perheensä joutui kärsimään aiheesta.

– Jokaisella oli oma käsitys siitä, ketkä olivat roistoja. Perheeni kuuli monesta suunnasta, että minä olen se mies, joka puukotti Claudiota selkään.

Shakespeare sai Leicesterin kurssin käännettyä ja jo putoamistaistelun partaalla ollut joukkue sijoittui lopulta keskikastiin sijalle 12.

Tämän kauden alku on ollut kuitenkin joukkueelle jälleen vaikea. Kuuden kierroksen jälkeen se on onnistunut keräämään vain neljä pistettä ja jos peliesitykset eivät parane, voi edessä olla lisää vaikeita aikoja Shakespearen valmentajauralle.