Mestarien liigan lohkovaiheen toinen kierros saatiin tiistaina käyntiin kahdeksan ottelun voimin. Tänään vuorossa on loput joukkueista ja mukana on myös kaksi valioliigajoukkuetta, joiden otteluiden ennakkoasetelmiin paneudumme.

Atlético Madrid – Chelsea

Monien mielestä Atlético Madridin ja Chelsean välinen ottelu on ennakkoon keskiviikon mielenkiintoisin peli yhdessä PSG-Bayern München -kamppailun kanssa.

Lähtöasetelmat ovat erittäin herkulliset. Vastakkain ovat monella tapaa hyvin samanlaiset joukkueet. Chelsea-valmentaja Antonio Conten ja Atlético-valmentaja Diego Simeonen pelifilosofioissa on paljon yhtäläisyyksiä. Kummatkin joukkueet tekevät töitä paljon ja organisoidusti, molempia voi pitää yhtenä Euroopan parhaina joukkueina puolustussuuntaan, mutta kumpikin pystyvät parhaillaan tekemään hurjaa jälkeä hyökkäyspäässä.

Molemmat lähtevät otteluun hyvässä vireessä. Chelsea on voittanut seitsemästä edellisestä ottelustaan kuusi ja pelannut yhden tasapelin. Maaliero näistä otteluista on vakuuttava 21-3. Atlético puolestaan on edellisen kerran hävinnyt ottelun viime kauden Mestarien liigan välierissä Real Madridia vastaan.

Hienoa ottelun kannalta on myös se, että kummallakaan ei ole pahoja loukkaantumishuolia. Contelta puuttuu käytöstään vain Danny Drinkwater ja Simeonelta Augusto Fernandez.

Ottelu vaikuttaa paperilla ennakkoon vähämaaliselta, sillä kummatkin joukkueet ovat vahvoja puolustussuuntaan ja maaleja vartioi Simeonen mukaan ”kaksi maailman parasta maalivahtia”, eli Jan Oblak ja Thibaut Courtois.

Tulee kuitenkin muistaa, kun kentällä on näin paljon taitoa hyökkäyspäässä, voidaan maaleja nähdä ennakkoasetelmista huolimatta yllättävänkin paljon. Yksi näistä taitavista pelaajista on viikonloppuna hattutempun iskenyt Álvaro Morata, joka pelaa ensimmäisen kerran kotikaupungissaan Chelsea-siirron jälkeen.

Atlético Madrid on kotietunsa puolesta ennakkosuosikki, mutta hallitsevalla Valioliigan mestarilla on mahdollisuudet aiheuttaa kotijoukkueelle ensimmäinen tappio uudella stadionillaan.

TsSKA Moskova – Manchester United

Manchester United aloitti tämän kauden Mestarien liigan vakuuttavalla 3-0-voitolla Baselista. Nyt haaste on huomattavasti paljon kovempi. TsSKA Moskova on laadukkaampi joukkue ja myös kotietu tasoittaa lähtökohtia.

Kotijoukkueen peli on ollut hieman ailahtelevaa tämän kauden aikana ja jos se haluaa haastaa hyvässä vireessä olevan Man Unitedin, ei sillä ole varaa heikkoon päivään tai muuten jälki voi olla rumaa.

José Mourinhon miehistölle puolestaan riittää samanlainen esitys kuin lauantaina Southamptonin vieraana. Joukkue ei tuolloin missään nimessä häikäissyt ylivoimaisuudellaan, mutta teki tarvittavan ja tienasi ansaitut kolme pistettä 1-0-rutiinivoitolla. Sama kelpaisi varmasti tänään.

Vaikka Man Unitedilta puuttuu tänään Paul Pogba, Michael Carrick, Marouane Fellaini, Marcos Rojo ja pitkäaikaispotilas Zlatan Ibrahimovic, on joukkue silti ennakkosuosikki. TsSKA on kuitenkin yllätysvalmis ja tämä on nähty joukkueen edellisissä kohtaamisissa. Kolmesta edellisestä ottelusta pisteet on jaettu kahdesti ja kerran United juhli voittoa Wayne Rooneyn 1-0-voittomaalin ansiosta.

Muut ottelut

Klo 19:00

Qarabag – AS Roma

21:45

Anderlecht – Celtic

Basel – Benfica

Juventus – Olympiakos

PSG – Bayern München

Sporting Lissabon – Barcelona