Kesän siirtomarkkinat olivat ison rahan hankintojen juhlaa. Nyt seitsemän kierroksen jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että yksi ikkunan kovimmasta nappiostoksista Valioliigassa tehtiin alle 15 miljoonan euron hintaan.

Ei, en puhu Evertonin Sandro Ramirezista. Kyseessä on tietenkin Watfordin löytämä 20-vuotias brassitaituri Richarlison.

Herhiläiset ei suinkaan ollut ainoa nuorukaisen perässä ollut seura. Fluminensen laituri oli lähellä jo siirtyä Ajaxiin, mutta manageri Marco Silva onnistui vakuuttamaan Englannin olevan huippulupaukselle oikea paikka kehittyä.

Portugalilaisen suostuttelu kannatti, sillä nyt Watfordilla on käsissään todellinen kultakimpale.

Viime hetken maalien mies

Pienemmät seurat tarvitsevat ratkaisupelaajia voittaakseen itselleen pisteitä. Richarlison on jo nyt osoittanut pystyvänsä onnistumaan kovien paineiden alla. Viikko sitten brassi murtautui viimeisellä minuutilla puolustajista irti iskemään voittomaalin Swansean verkkoon. Lauantaina puolestaan 2-2-tasoitus West Bromwichin vieraana syntyi lisäajan viidennellä minuutilla.

Ilman Richarlisonia siis Watfordilla olisi seitsemän kierroksen jälkeen ainakin kolme pistettä vähemmän.

Richarlisonin hyvyyden avain on kovassa työnteossa molempiin suuntiin. Laituri laukoo ahkerasti, auttaa puolustusta oikea-aikaisilla taklauksilla (2,9 voitettua per peli) ja on hyvä haastaja 1vs1-tilanteisiin.

Monipuolisuutta voidaan käyttää myös muilla pelipaikoilla, sillä Richarlison sopeutuu myös hyökkääjäksi tai kärjen alapuolelle kymppipaikalle. Parhaimmillaan mies on kuitenkin nopeissa murtautumisissa puolustuslinjan taakse tai laidalta haaston kautta boksin sisään.

Sen sijaan petrattavaa Richarlisonilla on syöttötarkkuudessa. Brassin syötöistä vain keskimäärin 65,2 prosenttia on osunut ensimmäisillä kierroksilla omille, mutta se on pieni miinus kokonaiskuvassa.

”Myöhemmin ei olisi onnistunut”

Richarlisonin hankinta tuskin olisi onnistunut Watfordilta enää vuoden tai kahden päästä. Esimerkiksi jos mies pelaisi nyt Ajaxissa, pyyntihinta saattaisi olla jo kesällä 30-40 miljoonan euron luokkaa nykymarkkinoilla.

Sitä summaa Watfordin olisi ollut jo vaikeampi pulittaa. Richarlison tarjoaa myös jälleenmyyntimahdollisuuksia, jos ja kun suurseurat tulevat ensi kesänä haaskalle, esimerkiksi edellämainituin hinnoin.

Ousmane Dembélé, Benjamin Mendy ja N’Golo Kanté ovat hyviä esimerkkejä pelaajista, joiden arvo on noussut kaudessa mittavasti. Vaikka Richarlison pelaisi Vicarage Roadilla vain yhden kauden, Watford on tässä siirrossa voittaja.