Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut Middlesbrough on alkanut valvoa pääsylippujen väärinkäyttöä tehostetusti, uutisoi Teesside Gazette verkkosivuillaan.

Boro kertoo suhtautuvansa nollatoleranssilla niihin täysi-ikäisiin kannattajiin, jotka pyrkivät sisään Riverside Stadiumille lasten lipuilla.

Lasten lippua käyttävät henkilöt saavat stadionille kuuden ottelun porttikiellon. Seuran mukaan osa kiinni jääneistä on solvannut henkilökuntaa, mikä voi johtaa lisäsanktioihin.

Tämän kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa peräti 23 henkilöä jäi kiinni väärinkäytöksestä. Jokaisessa tapauksessa henkilö pääsi tai yritti päästä sisään ilman minkäänlaista pyrkimystä vaihtaa lippu aikuisen lipuksi.

– Porttikiellon aikana he eivät pysty ostamaan lippuja myöskään vierasotteluihin. Lipun vaihtamisprosessi on hyvin yksinkertainen, ja sen voi tehdä etukäteen ottamalla yhteyttä lipputoimistoon tai stadionille saavuttaessa, Boron tiedottaja toteaa.

– On kuitenkin olennaista, että se tapahtuu ennen kannattajan saapumista porteille. Seuran työntekijät ovat myös kohdanneet vastenmielistä solvausta joiltakin niiltä, jotka ovat saaneet porttikieltoja.

Viime kauden aikana yhteensä 160 kannattajan huomattiin käyttävän kausikorttia tai lippua siitä hintakategoriasta, joka ei koskenut heitä.