Mikel Merino uskoo voivansa nousta Newcastlen pelaajana Espanjan maajoukkueeseen. 21-vuotias keskikenttäpelaaja on vakuuttanut ensimmäisissä otteluissaan Valioliigassa ja Harakat käyttivät tällä viikolla Borussia Dortmundin mieheen osto-optionsa (lue uutinen).

– Se on unelmani. Siitä tulee vaikeaa, enkä usko sen olevan helppoa. Meillä on maailman parhaat pelaajat, joten en usko sen tapahtuvat nyt heti. Toivon kuitenkin sitä lähitulevaisuudessa. Voin todellakin saavuttaa sen. Miksipä en?, Merino julisti paikallislehti Chroniclelle.

Merino kasvoi Espanjan kulta-aikoja seuraten. Joukkue voitti vuosina 2008-2012 Kaksi EM-kultaa ja maailmanmestaruuden.

– Espanjassa on aina ollut hyviä pelaajia, erityisesti keskikenttäpelaajia. Kaikki ovat olleet hyviä pallon kanssa ja nauttineet joukkuetovereille pelaamisesta. Pidän sellaisesta jalkapallosta. Olen pienestä pojasta lähtien halunnut pelata sillä tavoin. Tavoitteenani on olla kokonaisvaltainen keskikenttäpelaaja.