Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen pohti viikonlopun kierrosta palstallaan. Kierros sisälsi yllätyksiä, joista osan Paatelainen laittaa maaottelutauon piikkiin.

Mixu, jonkinlaisia yllätyksiä viikonloppuna. Mistä näet tämän johtuvan?

– Yleisellä tasolla yllätyksiä nähtiin eurojalkapallossa viikonloppuna muutenkin. Aika usein näin on heti maaottelutauon jälkeen. Pelaajat ovat maajoukkueiden kanssa eri puolilla pelaamassa ja ne joukkueet, joista lähes kaikki pelaajat ovat kansainvälisissä tehtävissä, tietysti osaltaan kärsivät. Toisaalta, näissä joukkueissa on myös parhaat pelaajat ja laajin materiaali.

– Mutta yllätyksiä nähdään aika usein maaottelujen jälkeen. Nyt Valioliigassa kävi näin Chelsean ja Arsenalin kohdalta.

Isoin paukku oli tietysti Crystal Palacen voitto Chelseasta. Näkyikö Roy Hodgsonin kädenjälki nyt kunnolla?

– Näkyi se tuloksen puolella, mutta itse pelitapa oli yllätys. Roy heitti Chelseaa vastaan korkean prässin eikä se ole Royn tyypillistä peluuttamista. Kotitöitä oli tehty ja arvioitu, miten Chelsea pysähtyy. Ottelu oli nappisuoritus Palacelta, Chelsealta heikompi esitys.

– Veikkaan kuitenkin, että Palace palaa enemmän Roylle tyypillisempään ja puolustavampaan pelitapaan jatkossa. Nyt oli tarjolla bonuspisteet ja ne napattiin. Tuollainen voitto nostaa itseluottamusta ihan varmasti.

Arsenal taas kompastui Watfordiin. Millainen yllätys tämä oli?

– Ei läheskään niin suuri kuin Chelsean tappio. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että Watford saattaa olla kauden positiivinen yllättäjä. Sarjasijoitus on tällä hetkellä neljäs, joten ainakin alkukaudella he ovat vastanneet odotuksiin. Se, että Arsenalin peli ailahtelee, ei varsinaisesti yllätä. Nuo ovat joka tapauksessa sellaiset pisteet, joita Gunners saattaa kipeästi kaivata keväällä.

Kierroksen odotetuimmassa ottelussa kohtasivat Liverpool ja Man United. Peli päättyi ehkä vähemmän yllättäen 0-0. Kuka oli tämän pelin ”Jäämeren Monni”?

– Heh, heh… David de Gean jalkatorjunta (katso video tästä) oli ottelun isoin ja ratkaisevin suoritus. Ehkä nimeän kuitenkin ottelun ”Jäämeren Monniksi” José Mourinhon. Jose lähti hakemaan minimissään pistettä ehkä kytäten vähän paria bonusta. United pelasi kylmästi ja nappasi tälle kaudelle tyypillisen puolustuspään nollan.

– Liverpool tekee paljon asioita ja menee kovaa. Paikkoja ei kuitenkaan saada hyödynnettyä. Se oli jälleen negatiivista. Positiivisen puolelle menee sen sijaan se, että Liverpoolin puolustus näytti tällä kertaa pitävältä. Heille nollan pitäminen ei ole tyypillistä.

Lauantaina kärkijoukkueista Spurs ja City olivat jälleen voitokkaita. Mitä sanot kaksikon otteista?

– Tottenham otti rutiinipisteet kotikentällään. Tällä kertaa ei ollut loistoa, mutta Valioliigassa juuri tällaisten vähän ”ohipelien” voittaminen on todella tärkeää. City taas jatkoi samaa ilotulitusta kuin koko kauden. Stoken kanssa monet kärkijoukkueet ovat usein olleet vaikeuksissa, mutta City iski 7-2-lukemat taululle. Joukkue pelaa loistavaa jalkapalloa juuri nyt.

Evertonin tuska sen sijaan jatkuu. Brighton pakotti Evertonin tasapeliin kotonaan. Tapahtuuko siellä kohta jotain…?

– Toivon edelleen, että ei tapahdu ainakaan sitä, mihin varmaankin kysymykselläsi viittaat. Toivon, että Ronald Koeman saa jatkaa, sillä uskon, että Evertonin kurssi kääntyy vielä. On selvää, että Everton on alkukauden alisuorittaja satsauksiin ja tavoitteisiin nähden. He tulevat vielä sieltä.

– Voi tietysti olla, että Wayne Rooneyn viime hetkien rankkarimaali oli aika ratkaiseva omistajien suuntaan. Jos tuosta olisi tullut tappio, kuka tietää, mitä olisi tapahtunut. Ehkä se rankkari on sitten juuri se yksittäinen onnistuminen, josta nousu alkaa. Ensi sunnuntain peli Arsenalia vastaan kotona on heille todella iso.