RB Leipzigin 21-vuotias Timo Werner on ollut jo pitkään yksi Euroopan lupaavimmista hyökkääjistä. Viime kausina hän on osoittanut, ettei häneen olla turhaan kohdistettu suuria odotuksia.

Kaudella 2016-17 nuorukainen teki 31:ssä bundesliigaottelussa 21 maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä. Tällä kaudella kuuden ottelun saldona on viisi osumaa.

Leipzigin hyökkääjä on yhdistetty huhuissa useisiin suurseuroihin. Nyt mies itse kertoi, että varsinkin yksi joukkue on ollut hänen unelmissaan jo pienestä pojasta saakka.

– Nuorena poikana sitä unelmoi aina suuresta seurasta, jossa haluaisi pelata, Werner kertoi Sky Sportsille.

– Minulle se oli Alex Fergusonin Manchester United, joka voitti aina. Nuori poika on aina sen fani, joka voittaa.

Werner tarkensi vielä, että manchesterilaisseura viehättää edelleen.

– Ei sellaisesta voi vain luopua. Kun asiat menee hyvin, sitä unelmoi muualla pelaamisesta.

Hyvät maalimäärät ovat nostaneet Wernerin jo Saksan maajoukkueeseen ja tulosta on tullut myös kansainvälisillä kentillä. Kahdeksassa maaottelussa maaleja on syntynyt kuusi.