© Kuva: Getty Images

Zlatan Ibrahimovićin agentti: ”Raahaan hänet vaikka itse MM-kisoihin”

Ruotsi aiheutti eilen illalla melkoisen jymypaukun.

Länsinaapurimme pudotti jatkokarsinnassa Italian yhteismaalein 1-0 ja eteni ensi kesän MM-kisoihin. Saman tien alkoi huhumylly jauhaa. Jospa Zlatan Ibrahimović sittenkin pyörtäisi päätöksensä ja pukisi vielä kerran ylleen maajoukkuepaidan. Ibrahimovićin maajoukkueurahan päättyi kesän 2016 EM-turnaukseen.

Ruotsalaislehti Expressen kysyi asiaa Ibrahimovićin agentilta, Mino Raiolalta. Raiolan vastaus ei ainakaan hiljentänyt huhupuheita.

– Jos se on minusta kiinni, raahaan hänet vaikka itse MM-kisoihin, Raiola sanoi tekstiviestissään.

Aiemmin syksyllä Raiola sanoi näin:

– En voi sanoa hänen puolestaan, että hän vastaisi kieltävästi, jos maajoukkueesta soitettaisiin.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson alkaa jo kääntyä sille kannalle, että Ibrahimović saattaa pyörtää päätöksensä. Kerroin Zlatanin kisavalinnalle on enää 2,50.

Ibrahimović ei itse ole ottanut eilisen pelin jälkeen asiaan kantaa. Hän keskittyi lähinnä juhlistamaan Ruotsin hienoa saavutusta.

– Me olemme Ruotsi, Ibrahimović kirjoitti Instagramiin.

We are Zweden @swemnt

Henkilön IAmZlatan (@iamzlatanibrahimovic) jakama julkaisu


Seuraa meitä myös somessa!
Instagramissa
Facebookissa
Twitterissä
Lisää Snapchatissa valioliiga


SEURAA MEITÄ MYÖS SOMESSA!
Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä
tai lisää Snapchatissa valioliiga