Leicesterin laituri Demarai Gray sanoo, että hänen kehittymistään on pidätelty seurassa puolentoista vuoden ajan.

Englantilaisen mukaan edelliset managerit Claudio Ranieri ja Craig Shakespeare tukahduttivat häntä, mutta nyt hän uskoo saavansa mahdollisuuden uuden luotsin Claude Puelin alaisuudessa.

Alku onkin ollut lupaava, sillä Gray on ollut avauskokoonpanossa molemmissa otteluissa Puelin alaisuudessa. Nuorukainen korostaa, että maajoukkuevalinnoissa hyvä vire seurajoukkueessa on avainasia.

– Siksi olin aika ajoin erittäin pettynyt, koska minusta tuntuu, että pelaamattomuus pidätteli minua. Tiedän mihin pystyn, Gray toteaa Daily Mailin haastattelussa.

– Mielestäni pari viimeisen esitykseni myötä olen alkanut näyttää ihmisille sen, mitä osaan tehdä. Viimeksi kuluneen 18 kuukauden aikana minua on hieman pidätelty. Oli aikoja, jolloin minusta tuntui, että olisin voinut pelata, mutta se oli managerin päätös, hän jatkaa.

– Kaikella on syynsä, ja mielestäni selviydyin läpi rankasta vaiheesta. Nyt kaikki on asettumassa aloilleen. Puelin tultua sisään minusta on tuntunut siltä, että saan enemmän mahdollisuuksia.

Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate onkin pannut merkille Grayn.

– Meillä on joitakin mielenkiintoisia nuoria hyökkääjiä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa – (Dominic) Solanke, (Dominic) Calvert-Lewin ja Gray.

Lähde: Leicester Mercury