Manchester Cityn laitapuolustajat tekevät usein liikkeitä keskikentän keskustaan. Pep Guardiolan palapelissä laitapuolustajilla on aivan erityinen rooli.

Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen paneutuu yllä olevalla videolla nimenomaan Cityn laitapuolustajien poikkeukselliseen tapaan liikkua keskustaa kohti.

– Yleensähän olemme tottuneet siihen, että laitapuolustajat liikkuvat leveällä sektorilla, ikään kuin raiteilla tehden ulkokiertoja sekä antaen keskityksiä boksiin.

– Guardiola on nyt tuonut saman Cityyn, mitä nähtiin Barcelonassa ja Bayern Münchenissa. Esimerkiksi Chelseaa vastaan suurin osa laitapuolustajien kosketuksista olivat huomattavasti keskemmällä kenttää kuin yleensä.

Mitä tällä haetaan?

– Yksi varteenotettava pointti on se, että usein laitapuolustajaa vastaan puolustaa hyökkäävä laitapelaaja, joka ei ole tottunut puolustamaan kymppialueella, vaan yleensä hyökkäävät laitapelaajat puolustavat laitaa. Joten silloin viedään vastustajan pelaajat sellaisille alueille, joissa heillä ei ole mukava olla.

Katso videolta tarkemmin, miten City tekee tilaa keskustaan, jonne laitapuolustajat usein tekevät nousujaan.


Sportti TV on Youtube-kanava, jolla julkaistaan muun muassa Valioliiga.comin ja Laliiga.comin haastatteluita. Ota kanava seurantaan, niin et missaa mitään!