Zlatan Ibrahimović teki odotetun paluun tositoimiin viime viikonloppuna.

Ibrahimović aloitti vaihdossa ottelun Newcastlea vastaan. Hän pääsi kentälle 77. minuutilla. Vielä ei maalia syntynyt, mutta jo paluun tekeminen näin pian vakavan polvivamman jälkeen oli kova juttu.

Ibrahimović hajotti polvensa viime huhtikuussa. Alun perin puhuttiin, että ruotsalainen palaisi pelikuntoon jossain vaiheessa vuoden 2018 puolella. Nyt hyökkääjä itse kertoo, että vamma oli vakavampi kuin mitä siitä on tähän asti kerrottu.

– Jos ihmiset tietäisivät vamman todellisen vakavuuden, he olisivat järkyttyneitä että ylipäätään vielä pelaan, Ibrahimović sanoi The Guardianin mukaan.

– Se oli enemmän kuin vain eturistisiteen repeämä, mutta en kerro siitä sen enempää. Olen päättänyt olla puhumatta siitä.

Ibrahimović kertoi myös, että kaiken mediapelin ja pr:n taustalla töitä on viimeisen puolen vuoden ajan tehty rajusti kuntoutumisen eteen.

– En ole kiirehtinyt kuntoutumista yhtään. Olen ollut sivussa kuusi ja puoli kuukautta.

– Olen noudattanut protokollaa ja kuntoutumisohjelmaani päivä päivältä. Ainoa salaisuus on ollut raju työnteko. Läheiseni tietävät, mitä olen tehnyt. Olen paiskinut hommia viisi, kuusi tuntia joka päivä.