Antoine Griezmannin kohdalla spekulaatiot ovat käyneet hurjina ties kuinka pitkän aikaa.

Ajoittain Griezmannin sanotaan siirtyvän Valioliigaan (etenkin Manchester Unitediin), ajoittain taas miehen sanotaan pysyvän joko Atlético Madridissa tai vaihtavan FC Barcelonaan. Tuoreimman tiedon myötä United on taas vaihteeksi vahvoilla.

– Minulla ei ole mitään Eglantia vastaan – säätä lukuun ottamatta. Manchester United on vaihtoehto, Griezmann kertoo Goalin mukaan elämäkerrassaan Behind a smile, the life of the Little Prince told by himself.

Vaikka siirto joskus tapahtuisi, se ei välttämättä toteudu ihan lähiaikoina.

– Kesällä 2017 pidensin sopimustani. Olen sidottu seuraan [Atléticoon] kesään 2022 asti.

– Vaikka kaipaan mestaruuksia, täällä olen hyvin onnellinen. En ole tehnyt päätöstä. Se riippuu monesta tekijästä.

– Vaikka olen toistuvasti sanonut olevani iloinen Atléticossa ja minulla on hieno valmentaja ja joukkuekaverit, he kyselevät jatkuvasti tulevaisuudestani.

– En sulje mitään pois.

Griezmann kertoo myös, että päävalmentaja Diego Simeonen jatkamispäätös vaikutti myös hänen omaan jatkopäätökseensä.

– Opin häneltä päivittäin asioita. Jos hän olisi lähtenyt seurasta kesällä 2016, ehkä minäkin olisi lähtenyt.