Valioliigan viikonlopun kierroksella sensaatiomaisen hattutempun Huddersfieldin verkkoon iskeneen Callum Wilsonin poika ehti jo luulla, että hänen isänsä oli lopettanut jalkapallon pelaamisen.

Liigamaalit olivat Bournemouthia edustavalle Wilsonille ensimmäiset sen jälkeen, kun hän toipui pelikuntoon toisen vakavan polvivammansa jäljiltä.

Wilsonilta kysyttiin 4–0-voittopelin jälkeen, ymmärsikö hänen 5-vuotias Oritse-poikansa sitä, kuinka kovia aikoja isä oli käynyt läpi loukkaantumishelvetin myötä.

– Ei oikeastaan, hän on liian nuori. Uskon hänen vain ajatelleen, etten pelaa enää jalkapalloa. Mutta kun tein maalin myös Middlesbrough’ta vastaan, hän oli siellä ja oli aivan innoissaan, 25-vuotias Wilson kertoi Daily Echon haastattelussa.

– Hän alkaa nyt päästä siihen mukaan ja ymmärtää, että hänen isänsä pelaa viikosta toiseen – eikä vain istu ja katso pelejä sivusta hänen kanssaan, pelaaja lisäsi.

Wilsonin mukaan loukkaantumiset ovat ikävä asia myös perheen kannalta.

– Se ei ole asia, jonka haluaisin kenenkään pelaajan käyvän läpi. Yksi loukkaantuminen on tarpeeksi ikävä asia, mutta kaksi on musertavaa. Välillä epäilee itseään ja ajattelee, pääseekö enää takaisin samalle tasolle.

Synkimpinä hetkinä Wilson mietti, että hän haluaa palata takaisin ja tehdä maalin. Verkon heiluttamiseen avautui mahdollisuus jo Newcastlea vastaan.

– Tein kuitenkin kovasti töitä maaottelutauon aikana. Yritin varmistaa, että paransin viimeistelyäni ja kehityin pelaajana. Se kannatti.