Aika alkaa pikku hiljaa loppua Manchester Unitedin tiimalasista, mitä tulee Marouane Fellainiin.

Fellainin sopimus päättyy ensi kesänä, eikä uutta ole saatu sorvattua. Neuvottelut ovat tiettävästi jatkuneet jo hyvän aikaa, mutta ne eivät ole edenneet oikein mihinkään. Vuodenvaihteen jälkeen Fellaini saa tehdä esisopimuksen jonkin toisen seuran kanssa.

Lehdistötilaisuudessa United-luotsi José Mourinholta kysyttiin, pelkääkö hän ettei Fellaini ole enää ensi kaudella Unitedissa.

– Kyllä, kyllä pelkään, Mourinho vastasi.

Mourinholta kysyttiin, voiko hän tehdä mitään asian eteen.

– En. Se on keskustelu, jota käydään pelaajan ja seurajohdon välillä. Sopimusasiat eivät kuulu minulle. Ja minä kunnioitan molempia osapuolia.

– Kunnioitan pelaajaa, koska hänellä on oikeus päättää tulevaisuudestaan. Kun hänen sopimuksensa päättyy, hänellä on oikeus päättää tulevaisuudestaan. Kunnioitan myös seurajohtoa, koska päätökset ja keskustelut ovat heidän hallinnassaan.

– Minä vain odotan. Toivon, että he pääsevät yhteisymmärrykseen. Mutta asia ei ole minun käsissäni.

30-vuotias Fellaini on pelannut tällä kaudella 11 ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Tilastoihin perustuvan Whoscoredin algoritmin mukaan Fellaini on ollut Unitedin neljänneksi paras pelaaja tämän kauden Valioliigassa ja kolmanneksi paras Mestarien liigassa.