Manchester United voitti tänään lauantaina sarjanousija Brightonin kotonaan 1-0.

Unitedilla oli ensimmäisillä minuuteilla vaikeuksia saada peliään käyntiin, ja Brighton pyrki ottamaan tästä kaiken irti. Varsinkin vieraiden oikealla laidalla pelannut Anthony Knockaert aiheutti pelin alkuvaiheessa suuria hankaluuksia manchesterilaisten puolustukselle.

Illan isännät saivat kuitenkin hiljalleen ottelun juonesta kiinni, ja hallinta siirtyi hienoisesti Unitedille. Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso eteni, sen lähemmäksi kotijoukkue pääsi Brightonin maalia.

Man Unitedin potentiaalisimmat maalintekopaikat syntyivät laidoilta. Kärjessä häärinyt Romelu Lukaku pääsi pariin otteeseen puskemaan, mutta Brightonin puolustus sai häirittyä häntä riittävästi, eikä belgialaishyökkääjä päässyt rokottamaan.

Brighton pääsi muutaman kerran nopeaan vastahyökkäykseen, mutta kentän viimeisellä kolmanneksella joukkueen ratkaisut ontuivat.

Ensimmäisen puoliskon vaarallisin tekopaikka siunaantui loppuminuuteilla manchesterilaisille. Marcus Rashfordin keskitys leijaili rangaistusalueelle, jossa korkeimmalle nousi Lukaku, mutta Brighton-vahti Mathew Ryan torjui pallon maaliviivalta. Viimeisenä tilanteeseen kurotti Paul Pogba, mutta Ryan kesti maalillaan. Pogbaa hoidettiin lyhyesti kentän laidalla, mutta mies pystyi jatkamaan peliä.

Avauspuolikkaan maalintekoyritykset menivät Manchester Unitedille lukemin 7-2.

Manchester United

@ManUtd
📸 The closest we've come so far - keep pushing after the break, lads! #MUFC #MUNBHA

WhoScored.com

@WhoScored
Manchester United 0-0 Brighton HT: The four highest rated players at the break all play for Brighton and things aren't going to plan for United...

#MUNBHA

Full match stats: whoscored.com/Matches/119031…

Brighton aloitti toisen jakson pirteästi, mutta pian paine siirtyi jälleen vieraiden päähän. Unitedin hyökkäykset kulkivat yhä pääasiassa laitojen kautta, mutta joukkueen keskityksistä puuttui joko osoite tai jatkaja.

Manchester Unitedin manageri José Mourinho teki ensimmäisen siirtonsa tunnin pelin kohdalla vaihtamalla Zlatan Ibrahimovićin Juan Matan tilalle.

Kotijoukkueen painostus kantoi hedelmää 66. minuutilla, kun Ashley Young siirsi Unitedin 1-0-johtoon. Pallo pomppi kulmapotkun seurauksena rangaistusalueen rajalle, Young siirsi pelivälineen heikommalle, vasemmalle, jalalleen ja ampui. Laukaus muutti ratkaisevasti suuntaa puolustaja Lewis Dunkin jalasta, ja pallo leijaili vastustamattomasti yli Brighton-vahti Ryanin. Maali merkattiinkin lopulta Dunkin omaksi osumaksi.

Premier League

@premierleague
📸 @youngy18 celebrates after handing @ManUtd a crucial lead at Old Trafford

Still 1-0 (75 mins)

#MUNBHA

Mourinho teki toisen vaihtonsa pian maalin jälkeen, ja Anthony Martial teki tilaa Henrikh Mkhitarjanille.

Brighton-luotsi Chris Hughton suoritti ensimmäiset pelaajavaihtonsa 74. minuutilla. Viheriöltä poistuivat Solomon March ja Glenn Murray, sisään astelivat Tomer Hemed ja José Izquierdo.

Rashfordin ottelu tuli päätökseen 80. minuutilla, ja hänet korvasi Marouane Fellaini.

Hughton teki viimeisen vaihtonsa kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kentältä poistui Pascal Gross, ja hänen paikkansa otti Isaiah Brown.