Mestarien liigan lohkot A-D pelataan valmiiksi tiistai-iltana. Kierroksen kaikki kahdeksan ottelua alkavat klo 21.45, mutta panokset illan otteluissa ovat kauttaaltaan melko hennot.

A-lohkossa Manchester United on käytännössä jo varmasti jatkossa, ja lohkovoittokin on menossa tukevasti Unitedin taskuun. United voi pudota jatkopeleistä vain, jos illan vierasjoukkue TsSKA Moskova rökittää sen vähintään seitsemällä maalilla, ja Basel voittaa samaan aikaan vieraissa Benfican.

Jälkimmäinen voi vielä toteutuakin, mutta ensinmainitun toteutumiseen tuskin kukaan tällä planeetalla uskoo. Vaikka vastaan tulisi kaikkien UCL-joukkueiden pelaajista koottu tähtisikermä, on José Mourinho sen verran pätevä bussikuski, että seitsemää maalia ei David De Gean selän taakse tekisi edes tuo All stars -miehistö. Ja nyt vastassa on kuitenkin vain TsSKA Moskova. Unitedille vielä neljän maalin tappiokin riittäisi varmuudella lohkovoittoon.

TsSKA:n on sen sijaan syytä hyökätä Old Traffordilla tosissaan. Jos se saa tänään enemmän pisteitä kuin Portugalissa pelaava Basel, etenee venäläisseura jatkoon. Muussa tapauksessa toinen jatkopaikka menee Baselille, jolla on parempi saldo keskinäisistä otteluista.

José Mourinhon Manchester United pääsee tämän illan otteluun rennolla asenteella. Kuva: Getty Images

B-lohkosta etenee pudotuspeleihin varmuudella PSG ja Bayern München. PSG voittaa lohkon, ellei Bayern päihitä sitä tänään Allianz Arenalla vähintään kolmen maalin erolla. Sama tilanne on lohkon häntäpäässä taistelussa Eurooppa-liigan pudotuspelipaikasta. Anderlechtin pitäisi kaataa Celtic kotonaan vähintään kolmella maalilla jatkopaikan napatakseen.

C-lohkon tilanne on hieman enemmän auki. Varmaa on vain se, että azerbaidzhanilaisen FK Karabahin eurotaival päättyy tänä iltana. Jos oletetaan, että AS Roma kaataa Stadio Olimpicolla Karabahin, on Chelsean pakko voittaa Stamford Bridgellä Atlético Madrid lohkon voittaakseen. Jatkopaikka Chelsealla on jo varmuudella plakkarissa.

Mikäli AS Roma puolestaan kompuroi odottamattomasti, on Atlético Madrid valmis kärkkymään vesi kielellä tilaisuuttaan. Jos Atlético hakee Lontoosta kolme pistettä, eikä Roma voita omaa otteluaan, nousee Diego Simeonen rakkikoirapoppoo toiselle pudotuspelipaikalle.

D-lohkossa Barcelona on jo varma lohkovoittaja, ja Olympiacos on varmuudella ulkona. Toinen jatkopaikka menee joko Juventukselle tai Sporting Lissabonille, ja näistä viime kauden finalisti Juventuksella on tänään helpompi haaste edessään. Juventus vierailee tänään Kreikassa, kun Sporting hakee Camp Noulta pakkovoittoa. Voitto veisi Sportingin jatkoon vain, jos Juventus ei voittaisi Olympiacosta.

Sergio Romero saa torjuntavuoron

Kuten edelläolevasta alustuksesta selviää, eivät panokset tänään ole varsinaisesti katossa muutamaa joukkuetta lukuun ottamatta. Pelaajarotaatiota nähtäneenkin monen joukkueen osalta.

Manchester Unitedilta sivussa on lihasvamman takia Nemanja Matic. Arvokasta lepoaikaa ennen sunnuntain derbyä saavat ainakin Zlatan Ibrahimovic ja maalivahti David De Gea. Avauskokoonpanosta sen sijaan löytynee Paul Pogba, joka on Valioliigassa kolme seuraavaa ottelua pelikiellossa. Myös alle 50 minuuttia kauden aikana pelannut laitapakki Luke Shaw voi päästä avaukseen.

Mikäli United ei häviä TsSKA:lle, sivuaa se seuralle ennätyksellistä 40 peräkkäisen tappiottoman kotipelin putkea. Joukkueiden aiemmista viidestä kohtaamisesta United ei ole hävinnyt ainuttakaan. United hävisi Mestarien liigassa edellisen kerran kotikentällään viisi vuotta sitten romanialaiselle Clujlle.

Chelsealta rotaatiota tullaan näkemään taatusti huomattavasti vähemmän, sillä lohkovoitto epäilemättä kiinnostaa Bluesia. Sivussa on silti ainakin polvivaivaansa paranteleva toppari David Luiz.

BBC:n tietojen mukaan Diego Costa ei ole matkustanut Atléticon mukana Lontooseen vanhalle kotistadionilleen, vaan seuraa ottelua Espanjassa. Varmaa on silti, että Atlético tulee käymään rajusti päälle piristyneen Antoine Griezmannin johdolla, sillä Colchoneros tarvitsee maaleja. Diego Simeonella on silti haastava tehtävä saada pidettyä omat ja pelaajiensa ajatukset täysillä omassa ottelussa, sillä Atléticon tilanne riippuu täysin Rooman tapahtumista.

Mestarien liiga tiistaina:

21.45 Manchester United-TsSKA Moskova (Viasat, Viaplay)
21.45 Benfica-Basel (Viaplay)
21.45 Bayern München-PSG (Viaplay)
21.45 Anderlecht-Celtic (Viaplay)
21.45 Chelsea-Atlético Madrid (Yle, Viasat, Viaplay)
21.45 AS Roma-FK Karabah (Viasat, Viaplay)
21.45 Barcelona-Sporting (Viasat, Viaplay)
21.45 Olympiakos-Juventus (Viasat, Viaplay)