Manchester City aiheutti sunnuntaina paikallisvastus Unitedille sen ensimmäisen tappion Old Traffordilla yli vuoteen. 2-1 -voitto venytti samalla Cityn voittoputken Valioliigan uuteen ennätykseen, 14 peräkkäiseen voittoon saman kauden aikana.

Valioliigassa päästään puolivälin krouviin kolmen kierroksen kuluttua juuri ennen joulua. Jo tässä vaiheessa City johtaa sarjaa huimalla 11 pisteen erolla ennen toisena olevaa Unitedia. Vertailun vuoksi, etumatka on suurempi kuin omissa sarjoissaan ylivoimaisia mestaruuksia voittamaan tottuneilla Bayern Münchenillä, Celticillä ja PSG:llä omissa sarjoissaan. Ja Valioliigaa on sentään tavattu pitää tasaisen jännittävänä.

Toista kauttaan Cityä valmentavalla Pep Guardiolalla oli viime vuonna pahoja käynnistysvaikeuksia, ja ilkeämieliset epäilivät heti, ettei Guardiolasta ole Englantia valloittamaan. ”Barcelonassa ja Bayernissa Guardiola sai ylivoimaisen materiaalin, mutta fyysisessä ja tasaisessa Valioliigassa tiki-takalla ei tulla pärjäämään.” Nyt nuo äänet ovat vaienneet.

Guardiolan pallonhallintafutis tuo juuri nyt pisteitä huomattavasti Mourinhon passiivista pelitapaa tiheämmin. Kuva: Getty Images

Guardiola oppi talon tavat ja onnistui suursiivouksessaan

Huonostihan Cityllä ei viime vuonnakaan mennyt, kun käteen jäi lopulta ihan tyydyttävä kolmostila Valioliigassa. Mestarien liigassa City taipui hurmoshenkisessä ja käsittämättömän runsasmaalisessa otteluparissa Monacolle puolivälierävaiheessa. Silti Guardiolan debyyttikautta Englannissa pidettiin ainakin lievänä epäonnistumisena.

Guardiola on voittanut valmentajauransa aikana useita arvostettuja tunnustuksia. Muun muassa World Soccer Magazine valitsi hänet vuonna 2013 maailman kaikkien aikojen viidenneksi parhaaksi valmentajaksi. Valioliigan kuukauden valmentaja -tittelin hän on saanut tämän vuoden helmikuussa, syyskuussa ja lokakuussa, ja on hyvin mahdollista, että valinta osuu katalaanin kohdalle kolmannen kerran peräkkäin marraskuussa.

Guardiolan tuuletukset ovat tällä kaudella tuttu näky. Kuva: Getty Images

Espanjassa ja Saksassa yhteensä kuusi kansallista mestaruutta voittaneen Guardiolan itsetunto ei ihan vähästä horju. Pitkin viime kautta Guardiola sai vakuutella, että tappiot eivät saa häntä vaihtamaan käytettävää pelitapaa. Tällä kaudella City tulisi olemaan parempi, sillä joukkuetta vahvistettaisiin kriittisiltä paikoilta, ja etenkin alakertaa tultaisiin panemaan uuteen uskoon.

No joo, ihan noin avoimesti Guardiola ei suunnitelmista puhunut, mutta lehdistö juorusi ne hänen puolestaan. Ja Cityn taustapirujen pörssi oli auki.

Sitten tehtiin työtä käskettyä. Alakerrasta siivottiin pois neljä hidastuvaa laitapuolustajaa, ja tilalle hankittiin nappiin osunut ostos Kyle Walker. Myös Danilo on täyttänyt paikkansa hyvin.

Mainio löyty oli myös Portugalin sarjasta naarattu brassivahti Ederson, joka ei ollut edes kotimaansa maajoukkuekalustoa Cityyn tullessaan. Kun viime kaudella City-leirissä manailtiin Claudio Bravon virheisiin hävinneitä sarjapisteitä, ei enää ole tarvinnut maalivahtitilanteella jossitella.

Kuka muistaa vielä Claudio Bravon? Viime syksynä ilkuttiin chileläisen ”vahvalle jalalla pelaamiselle”, mutta tänä syksynä ei City ole menettänyt maalivahtipeliin pistettäkään. Bravokin on kakkosvahtina lähempänä mestaruutta. Kuva: Getty Images

Edersonin upea tuplatorjunta Manchesterin derbyn loppuhetkillä oli mitä parhain osoitus miehen pään kestävyydestä – niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin. Niin, ja samalla West Hamin pelejä seuratessa ovat muuten hiljenneet nekin puheet, joiden mukaan Guardiola kohteli (Hammers-paidassa takellellutta) Joe Hartia liian tylysti, kun lemppasi tämän ilman kunnon näyttöpaikkaa.

De Bruyne ja Silva kultaakin arvokkaampia

Mitään täydellistä remonttia kokoonpanoon ei silti tehty, vaan valtaosa nykyisen ihanneavauksen pelaajista opetteli Guardiolan pelitapaa jo viime kaudella. Ja se näkyy.

Cityn luovan osaston maestrot Kevin de Bruyne ja David Silva kilpailevat juuri tällä hetkellä kiivaimmin Valioliigan tämän kauden parhaan pelaajan tittelistä. Molemmat pelaavat todennäköisesti uransa parasta kautta.

De Bruyne ja Silva, toinen toistaan parempia. Kuva: Getty Images

Nuoret kiiturit Leroy Sané ja Raheem Sterling ovat ottaneet Guardiolan koulussa ison kehitysharppauksen. Sergio Agüero ja Gabriel Jesus kuuluvat sarjan kärkimiesten parhaimmistoon, ja Fernandinho on keskikentän ”turvamiehenä” pahasti aliarvostettu.

Guardiolan pelisilmästä kertoo sekin, että pitkäaikaisloukkaantunut Fabian Delph on saanut luottoa pelikuntoon toivuttuaan useilla eri pelipaikoilla, ja on täyttänyt loistavasti paikkansa. City on voittanut kaikki pelit, joissa Delph on pelannut.

Hyökkäys on paras puolustus

Koko jalkapallomaailma tiedostaa, miten timanttinen materiaali Cityllä on keskikentällä ja hyökkäyksessä. Paperilla alakerta ei ole läheskään yhtä vakuuttavaa kalustoa, mutta Guardiola ei ole antanut sen häiritä. Vanha ”hyökkäys on paras puolustus” -asenne on ollut taas valttia.

Katsotaanpa väitteen tueksi hieman tilastoja. Manchesteriläiset City ja United ovat päästäneet tällä kaudella vähiten maaleja, 11 maalia 16 ottelussa kumpainenkin. Siinä, missä Unitedin maalivahti David De Gea on kuitenkin ottanut Swansean Lukasz Fabianskin jälkeen eniten torjuntoja sarjassa (yhteensä 58), on Edersonille torjuntoja kertynyt kaikista sarjan ykkösvahdeista kaikkein vähiten (24).

”Bussikuski” José Mourinhoa pidetään puolustuspelin erikoisosaajana, mutta näyttääkin siltä, että pallonhallintaan ja aktiivisuuteen pelinsä perustava Guardiola onkin organisoinut hyökkäämisen ohessa puolustuksensa paremmin kuin kukaan muu.

Rotaatiossa mennyt kaikki nappiin

Ei City pelkkiä täyden kympin otteluita ole pelannut, vaan merkkejä eri toten alakerran heikkouksistakin on näkynyt – viimeksi juuri Unitedia vastaan. Mutta sellaista skenaariota, että takaa tultaisiin lennokkaasti ohi, ei ihan heti näy. Tottenham, Chelsea ja Liverpool ovat kompuroineet, Arsenal torkkuu pelien alussa ja Manchester Unitedilla on vaikeuksia ”isoissa peleissä”.

Haastajien toiveet levännevät joulu-tammikuun mielettömässä otteluruuhkassa, mutta kun Cityn otteluohjelmaa vilkaisee, ei sekään anna uskoa mestaruustaistelun tasoittumiseen. Seuraavassa kymmenessä ottelussaan City kohtaa sarjan kärkiviisikon seuroista vain Liverpoolin vieraissa (13.1.), ja enemmistö vastustajista löytyy sarjan alemmalta puoliskolta. Ruuhkaviikkojen ottelukalenteri ei ole vaikeimmasta päästä.

Voi hyvin olla, että kun pelataan kauden toinen Manchesterin derby 7.4. sarjan kuudenneksi viimeisellä kierroksella, on City jo mestaruutensa varmistanut. Ja tämänhetkisten peliesitysten perusteella ansaitusti.

Joko pian on Fernandinhon vuoro levätä? Kuva: Getty Images

Talven pimeimpien kuukausien ruuhkaviikkona kysytään leveää pelaajamateriaalia, mutta ainakin toistaiseksi Guardiolalle voi antaa pelaajarotaatiosta täyden kympin arvosanan. Niin Agüero, Gabriel Jesus, Sané, Sterling, Silva, De Bruyne kuin puolustuksen avainmiehetkin ovat saaneet vuorollaan lepoaikaa. Fernardinho on urakoinut pelaajistosta eniten, ja ehkä tulevilla kierroksilla Yaya Touré ja Ilkay Gündogan saanevatkin enemmän vastuuta.

Materiaalin leveyden puolesta City pärjää mainiosti vertailussa paitsi Valioliigan kärkiseuroihin, niin myös Mestarien liigan voittajasuosikeihin lukeutuviin PSG:hen, Barcelonaan, Real Madridiin ja Juventukseen. Tässä vaiheessa voikin jo aprikoida sitä, kuinka monta titteliä City tulee tällä kaudella voittamaan.

Pep Guardiola ja tiki-taka ovat tulleet takaisin. Tai ei sittenkään. Eivät ne ole koskaan poissa olleetkaan. Viime kaudella vain rattaissa oli liikaa ruostetta, mutta nyt Guardiola on pannut öljyt kuntoon. Tämän kauden Valioliiga taidetaan voittaa hyökkäävällä, luovalla ja mielikuvituksellisella taitojalkapalloilulla. Eikä Pep taida kokea manageriuransa toista pokaalitonta kautta.