Chelsea vierailee tiistaina sarjanousija Huddersfieldin kotikentällä, mutta joutuu otteluun ilman ykköshyökkääjäänsä Álvaro Morataa. Yhdeksän valioliigamaalia tehnyt espanjalainen jää sivuun selkävamman ja väsymyksen vuoksi.

– Morata on sivussa. Hän on hieman väsynyt ja hänellä on ongelmia selkänsä kanssa, Chelsean manageri Antonio Conte selvitti Sky Sportsille.

– Kun pelaa kolmen päivän välein, on mahdotonta harjoitella ja pitää huolta fyysisestä puolesta. Meidän täytyy hyväksyä realiteetit ja tehdä parhaamme.

– Kolmen päivän välein pelaaminen ei ole yksinkertaista. Varsinkin, jos pelaajamateriaali ei ole leveä. Meidän pitää kuitenkin tulla tämän tilanteen kanssa toimeen. On normaalia, että pelaajat väsyvät, sillä jotkut ovat pelanneet kesän harjoituskiertueista lähtien. Meidän täytyy kierrättää kokoonpanoamme enemmän.

Jo aiemmin tällä kaudella Morata on viettänyt kaksi ja puoli viikkoa sairastuvalla takareisivamman takia.

Illan ottelusta sivussa on edelleen myös polvivammaansa paranteleva David Luiz.