Mitä Henrikh Mkhitarjanille on tapahtunut? Tämä kysymys on puhuttanut kovasti viime viikkoina Manchester Unitedin kulisseissa.

Unitedin armenialaistaituri on hyvien ensimmäisten pelien jälkeen kadonnut täysin näkymättömiin ja samalla myös ulos José Mourinhon pelaavasta kokoonpanosta. Edellisen kerran keskikenttäpelaaja pelasi marraskuun lopulla Brightonia vastaan.

Selityksiä Mkhitarjanin poissaololle on ollut monia. On puhuttu välirikosta Mourinhon kanssa, epätasaisuudesta ja itseluottamuksen puutteesta.

Kysymys kuuluukin, sopiiko Mkhitarjanin kaltainen pelaaja alkuunkaan Mourinhon keskikentän muottiin?

Ei täytä Mourinhon vaatimuksia

Mourinho on muokannut Unitedissa muidenkin hyökkäävien pelaajien roolia puolustavampaan suuntaan. Esimerkiksi Ashley Young ja Antonio Valencia tulivat aiemmin tunnetuksi hyökkäyksiä tukevina laitureina. Nyt kummastakin on muovattu laitapuolustajia. Tosin Valencia nähtiin paikoitellen nykyisellä tontillaan jo Sir Alex Fergusonin aikana.

Mourinhon keskikenttäpelaajalta vaatimat kriteerit eivät tue Mkhitarjanin vahvuuksia. Borussia Dortmundissa armenialainen tehokkuus tuli esiin vapaassa kymppipaikan roolissa hyökkäyksiä avaavissa syötöissä ja laiturin haastoissa.

Unitedissa varsinkin kärkipeleissä puolustava lähestymistapa tukahduttaa taiteilijan avut olemattomiin. Hyökkäysten rakentamisen sijaan, Mkhitarjanin pitäisi valua omaan päähän pitämään ensisijaisesti oma maali puhtaana. Epäominainen rooli johtaa helppoihin virheisiin ja pallonmenetyksiin.

Lisäksi vapaampi luova rooli on jo varattu tällä hetkellä pelikieltoa kärsivälle Paul Pogballe. Laiturinpaikalla puolestaan Mourinho suosii ennemmin Mkhitarjania suoraviivaisempia Marcus Rashfordia tai Jesse Lingardia, jotka voivat juosta pitkiin palloihin.

Kun sopivaa pelipaikkaa ei löydy, Mkhitarjan on Manchesterissa umpikujassa.

Mahdollinen myynti häämöttää

Peliajan puute ja vaisuus ovat johtaneet viime aikoina seuraavaan vaiheen puintiin. Lähtöön Unitedista.

Mourinho vihjaili jo perjantain lehdistötilaisuudessa Mkhitarjanin myynnin saattavan tapahtua jo tammikuussa oikean tarjouksen tullessa (lue uutinen). Entinen valioliigapelaaja ja nykyään asiantuntijan roolissa tunnettu Alan Smith puolestaan näki armenialaisen hyvänä kauppavälineenä uutta vahvistusta tavoitellessa (lue uutinen).

Myynti oikeaan hintaan avaisi lisävaroja korvaajan hankintaan. Huhuissa on pyörinyt ainakin Arsenalin pelintekijävelho Mesut Özil.

Puheissa on ollut jopa paluu Dortmundiin toistaen Shinji Kagawan kohtalon. Japanilainen palasi saksalaisseuraan kahden vuoden jälkeen epäonnistuttuaan Manchesterissa.

Jos Mkhitarjan haluaa päästä omimpaan rooliinsa, lähtö Old Traffordilta saattaa olla ainoa ratkaisu.

Harvat isot pelaajat liikkuvat tammikuussa. Mkhitarjanin palveluksille tulee löytymään tarjoajia.

Joni Ahokas

Twitter: AhokasJoni