West Ham jatkoi lauantaina putoamiskurimukseen ajautuneen Stoken ahdinkoa haettuaan bet365 Stadiumilta sarjapisteet maalein 0-3. Tappio oli Stokelle viides viimeisessä kuudessa ottelussa, ja Mark Hughesista onkin tullut vahva ehdokas Valioliigan seuraavaksi potkut saavaksi valmentajaksi.

Hughesin tilannetta ei lainkaan helpota se, kuinka miehen pinna kärähti lauantain kohtaamisessa. Walesilaisen veren sai kiehumaan West Hamin Marko Arnautovic, joka pelasi neljä edellistä kautta juuri Hughesin alaisuudessa Stokessa.

Stoken kotiyleisö buuasi Arnautovicille ja provosoi tätä koko ottelun ajan, mutta itävaltalainen vastasi siten, miten parhaiten osasi: 0-2 -maalilla 75. peliminuutilla. Arnautovic koki tilanteessa oikeudekseen tuulettaa maalia koko sydämestään. Kun Arnautovic otettiin vaihtoon neljä minuuttia myöhemmin, oli kotiyleisön buuausten kakofonia korviahuumaava.

Sillä hetkellä näki myös Hughes tilaisuutensa tulleen. BBC näytti Hughesin suunsoiton televisiossa, eikä viesti jäänyt epäselväksi. Hyvän joulun toivottelujen sijaan Hughes herjasi huuliltalukijoiden mukaan Arnautovicia sanoin ”fucking ungrateful fucker”, eli vapaasti suomennettuna ”vitun kiittämätön runkkari”.

New found love for Marko Arnautović. Despise Mark Hughes as well as Stoke. Only ever turn up against us.

Rehellisyyden nimissä Arnautoviciakaan ei ole ikipäivänä minään herrasmiespelaajana tunnettu, eikä mies ollut puhdas pulmunen eilenkään. Arnautovic teki pelin kuluessa käsillään ”ristittyjen vasaroiden merkin” ja kosketti pelipaitansa logoa osoittaakseen olevansa ylpeä westhamlainen. Vaihtoon mennessään Arnautovic paineli suoraan pelaajatunneliin ja sai kiitoksena Stoken kannattajilta irtotavaraa niskaansa.

Mahdollisia jatkoseuraamuksia lienee kuitenkin luvassa vain Hughesille ja kenties Stokelle seurana, sillä Arnautovic sai tilanteessa viimeisen naurun. Eikä mahdotonta ole sekään, että painokelvoton teksti jäisi kuta kuinkin Hughesin viimeiseksi teoksi Stoken luotsina.

Daniel Cole

@DanielCole03
Mark Hughes is a wanker of a guy fair play! Giving shit to Arnautovic when he was being subbed! Even though Marko took so much shit off Stoke fans all game! Last laugh for him though - he’s joined a bigger club!!!

Big Head

@bighead_85
Mark Hughes giving it to Arnautovic shows he is cracking under the pressure. Some dreadful signings and will be next to be sacked with this poor run of form

Martin Payne

@Blakeyhammer
Mark Hughes was seen to be calling Marko Arnautovic a 'F***ing ungrateful greedy f***er' as he walked off the pitch when substituted.

Bitter 🍋

Adam Bridge

@abridge75
What an excellent manager Mark Hughes is. Standing on the sideline verbally abusing and swearing at Arnautovic while his team is falling apart around him. If I was him or a Stoke fan I would’nt be abusing Arnautovic I’d be giving the 4 defenders who didn’t track his run plenty!

Calvin Palmer

@CalvinPalmer16

Four Pints Later

@fourpintslater
Marco Arnautovic's celebrations yesterday...

#STOWHU
Mark Hughes’ last act as Stoke manager will be the unedifying torrent of abuse he launched at Arnautovic as he was substituted. Very few managers with as little class as Hughes.

stevemc

@mufcstemanc
Mark Hughes showing zero class over Arnautovic yesterday. Bitter cunt. Stoke fans loved it when he missed all them chances, so he deservedly gave them some shit back. Horrible club & manager.

Lähteet: Claret & Hugh ja Stoke Sentinel