Valioliigaa suvereenisti hallitseva Manchester City ei antanut vahvaa kautta pelaavan Burnleyn yllättää FA Cupin kolmannella kierroksella.

Sergio Agüero teki kaksi maalia sekä Leroy Sané ja Bernardo Silva yhden, kun City passitti Burnleyn laulukuoroon 4–1-lukemin. Valioliigajoukkueista myös Stoken ja Evertonin cup-taival pysähtyi kolmannella kierroksella.

Manchesterissa Burnley siirtyi johtoon 25. minuutilla, kun Ashley Barnes karkasi läpi John Stonesin pahan virheen jälkeen ja täräytti pallon voimalla ohi Claudio Bravon.

Agüero tasoitti 56. minuutilla nopeasti annetun vapaapotkun jälkeen ja iski toistamiseen vain kaksi minuuttia myöhemmin – tälläkin kertaa Ilkay Gündoganin oivalluksesta.

Sané sai tuulettaa maalia reilun 70 minuutin pelin jälkeen. Hän haki seinäsyötön David Silvalta ja ohitti maalia vartioineen Nick Popen.

Bernardo Silva sinetöi Cityn voiton 82. minuutilla. Hänellä oli helppo työ panna pallo pussiin Sanén syötöstä.

City pelasi vahvalla avausmiehistöllä, josta löytyivät myös muun muassa Raheem Sterling ja Fernandinho.

OptaJoe

@OptaJoe
20 - Leroy Sane has been directly involved in 20 goals for Manchester City this season (9 goals, 11 assists); the third City player to achieve that feat so far. Spree.

Kakkosliigan Coventry yllätti

Neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Coventry löi kotonaan Stoken 2–1. Jack Grimmer laukoi komean voitto-osuman 68. minuutilla ohi maalivahti Jack Butlandin.

Coventry johti tauolla Jordan Willisin 24. minuutin maalin turvin, mutta Charlie Adam toi Stoken tasoihin 54. minuutilla pilkulta Willisin rikottua Ramadan Sobhia.

Everton putosi jo perjantai-iltana, kun Liverpool voitti paikalliskamppailun 2–1. Voitto-osumasta vastasi tuore hankinta Virgil van Dijk.

OptaJoe

@OptaJoe
200 - Mark Hughes oversaw his 200th game in charge of Stoke (W71 D48 L81), losing six of the last eight (W1 D1). Strain.

West Bromwich juhli voittoa

Liigakentillä West Bromwich ei näytä voittavan pelejä, mutta FA Cupissa se sentään onnistui nujertamaan vieraskentällä Kakkosliigan Exeterin 2–0.

Salomon Rondon vei WBA:n johtoon jo alussa vastahyökkäyksen päätteeksi, ja Jay Rodriguez iski vieraiden toisen osuman vajaan puolen tunnin kohdalla.

Voittolukemat olisivat voineet olla vieläkin suuremmat, sillä Exeterin maalivahti Christy Pym torjui Hal Robson-Kanun rangaistuspotkun. Robson-Kanu vaihdettiin ensimmäisellä puoliajalla kentälle Kieran Gibbsin loukkaannuttua.

Newcastle nuiji Kakkosliigan Lutonin kotonaan maalein 3–1. Isäntien maalintekijät olivat Ayoze Pérez (2) ja Jonjo Shelvey.

Huono uutinen ”Harakoiden” kannalta oli se, että kapteeni Jamaal Lascelles joutui jättämään pelin kesken jo avausjaksolla loukkaantumisen takia.

Mestaruussarjan Bristol City on yllättänyt pääsarjajoukkueita tällä kaudella Liigacupissa, mutta FA Cupissa se joutui taipumaan Watfordille. Maalit kirjattiin 3–0 kotijoukkueen eduksi.

André Carrillo viimeisteli isäntien avausmaalin 37. minuutilla lähietäisyydeltä, ja Troy Deeney kasvatti johtoa 57. minuutilla Tom Cleverleyn keskityksestä.

Pelikiellosta vapautunut Deeney oli mukana myös kolmannessa osumassa, jonka Étienne Capoue viimeisteli 85. minuutilla.

Southampton haki 1–0-vierasvoiton Mestaruussarjan Fulhamin kotiareenalta. James Ward-Prowse viimeisteli ratkaisumaalin Sofiane Boufalin ja Shane Longin alustuksesta.

Bournemouth pelastui viime hetkellä

Steve Cook pelasti viime hetken 2–2-tasoitusmaalillaan Bournemouthille tasapelin kotiottelussa Ykkösliigaa johtavaa Wigania vastaan.

Wiganin Will Grigg aloitti maalinteon heti ottelun alussa irtopallosta, ja toisen ohjasi omiin Emerson Hyndman. Osuma syntyi 29. minuutilla Nick Powellin vapaapotkun jälkeen.

Bournemouth piristyi selvästi toisella puoliajalla. Ennen Cookin onnistumista Lys Moussetin 52. minuutin kavennus näytti kuitenkin jäävän laihaksi lohduksi.

AFC Bournemouth 🍒

@afcbournemouth
📰 @SteveCook28 heads home late to force a replay against @LaticsOfficial.

Report ➡️ bit.ly/Wig_Report

#afcb 🍒

FA Cup, 3. kierros

Fleetwood – Leicester 0–0

Bournemouth – Wigan 2–2 (0–2)
0–1 Will Grigg (3 min)
0–2 Emerson Hyndman om. (29 min)
1–2 Lys Mousset (55 min)
2–2 Steve Cook (90 min)

Bolton – Huddersfield 1–2 (0–0)
0–1 Rajiv van La Parra (51 min)
0–2 Daniel Williams (52 min)
1–2 Derik Osede (64 min)

Coventry – Stoke 2–1 (1–0)
1–0 Jordan Willis (24 min)
1–1 Charlie Adam rp. (54 min)
2–1 Jack Grimmer (68 min)

Exeter – West Bromwich 0–2 (0–2)
0–1 Salomon Rondon (2 min)
0–2 Jay Rodriguez (25 min)

Fulham – Southampton 0–1 (0–1)
0–1 James Ward-Prowse (29 min)

Manchester City – Burnley 4–1 (0–1)
0–1 Ashley Barnes (25 min)
1–1 Sergio Agüero (56 min)
2–1 Sergio Agüero (58 min)
3–1 Leroy Sané (71 min)
4–1 Bernardo Silva (82 min)

Newcastle – Luton 3–1 (3–0)
1–0 Ayoze Pérez (30 min)
2–0 Ayoze Pérez (36 min)
3–0 Jonjo Shelvey (39 min)
3–1 Danny Hylton (49 min)

Watford – Bristol City 3–0 (1–0)
1–0 André Carrillo (37 min)
2–0 Troy Deeney (57 min)
3–0 Étienne Capoue (85 min)

Wolverhampton – Swansea 0–0

Norwich – Chelsea 0–0

Middlesbrough – Sunderland 2–0 (2–0)

Aston Villa – Peterborough 1–3 (1–0)

Birmingham – Burton Albion 1–0 (0–0)

Blackburn – Hull 0–1 (0–0)

Brentford – Notts County 0–1 (0–0)

Cardiff – Mansfield 0–0

Carlisle – Sheffield Wednesday 0–0

Doncaster – Rochdale 0–1 (0–1)

Ipswich – Sheffield United 0–1 (0–1)

Millwall – Barnsley 4–1 (1–1)

QPR – MK Dons 0–1 (0–0)

Stevenage – Reading 0–0
Anssi Jaakkola torjui Readingin maalilla

Wycombe – Preston 1–5 (1–2)

Yeovil – Bradford 2–0 (0–0)