Evertoniin keskiviikkona siirtynyt hyökkääjä Theo Walcott, 28, kiittää Arsenalin kannattajia sosiaalisen median välityksellä.

– Haluaisin sanoa ison kiitoksen kaikille Arsenalissa – managerille, valmentajille, taustaryhmälle ja kaikille monille ihmisille, jotka ovat olleet osa perhettäni viimeksi kuluneen 12 vuoden aikana, Walcott kirjoittaa Twitterissä.

– Haluaisin myös kiittää kaikkia joukkuekavereitani, joiden rinnalla minulla on ollut nautinto pelata, mutta tärkeintä on kiittää faneja uskomattomasta tuesta, hän jatkaa.

Walcott jäi Tykkimiehissä tällä kaudella vähälle vastuulle ja päätti lähteä, kun Everton osoitti kiinnostuksensa. Myös miehen ex-seura Southampton oli jahdissa mukana.

– Minusta tuntuu surulliselta lähteä, mutta olen myös innoissani uudesta haasteesta. Toivotan kaikille seurassa menestystä tulevaisuudessa.