Maineikkaan espanjalaisvalmentajan Rafa Benítezin nykyinen sopimus Newcastlen kanssa ulottuu kesään 2019, mutta sunnuntaina Englannista kantautui uutisia, joiden mukaan Newcastle haluaa jo jatkaa Benítezin sopimusta. The Timesin mukaan Benítez itse ei kuitenkaan halua neuvottelupöytään istua ennen tammikuun siirtoikkunan sulkeutumista.

Benítez on ilmaissut useaan otteeseen tyytymättömyytensä seuran saamattomuuteen siirtomarkkinoilla, eikä tämäkään siirtoikkuna ole toistaiseksi näyttänyt yhtään paremmalta. Managerin toiveissa olisi arvatenkin, että seura saisi pian uuden, investointimyönteisen valmentajan – ja samaa toivoo epäilemättä valtaosa kannattajistakin.

 

Omistaja Mike Ashley ilmoitti syksyllä panevansa seuran myyntiin, mutta perjantaina kerrottiin, että pitkään jatkuneet neuvottelut pääostajaehdokas Amanda Staveleyn kanssa olivat ajautuneet umpikujaan.

Benítezin ykköstoive siirtoikkunassa on uusi laadukas hyökkääjä, jonka saadakseen Newcastlen olisi luultavasti lyötävä rahaa tiskiin uuden seuraennätyksen verran. Kaupan toteutumisesta ei vielä ole mitään takeita, mutta sen sijaan seurassa ollaan optimistisia sen suhteen, että laitahyökkääjä Kenedy saapuu Chelseasta loppukaudeksi lainalle.

 

Ashleyn lupaukset Benítezin toivomista hankinnoista ovat osoittautuneet aiemmin siinä määrin katteettomiksi, että ei ihmekään, jos Benítez haluaa katsoa tämän siirtoikkunan loppuun ennen nimensä panemista paperiin.