Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelainen ahertaa kuumassa Thaimaassa, mutta Englannin Valioliiga pitää miehen vireänä myös omien treenien ulkopuolella. Kierros 24 pelattiin viikonloppuna ja maanantaina valmiiksi. Suuri voittaja oli Swansea ja osin Arsenal, suurin häviäjä Liverpool.

Mixu, millaisessa asemassa Englannin Valioliiga on Thaimaassa?

– Isossa asemassa. Valioliigaa tulee tuutin täydeltä eli kaikki ottelut televisioidaan. Thaimaa on yksi maa, johon isot seurat ovat satsanneet harjoitusleirien kautta. Katukuvassa näkyy paljon tutun näköisiä pelipaitoja.

Yksi Thaimaassa useamminkin promoilemassa käynyt seura on Liverpool. Paikalliset kannattajat lienevät yhtä allapäin kuin kollegat Englannissa. Turpiin tuli.

– Niin tuli. Swansea oli erittäin hyvin latautunut ja joukkueen uuden valmennuksen tuoma pelisuunnitelma toimi. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Liverpool oli kuin täi tervassa. Tilaa ei juurikaan löytynyt ja se oli Swansean tarkoituskin. Erikoistilannemaali oli jälleen Liverpoolin tuloksellinen turmio.

– Liverpoolilla on ollut vaikeuksia syvältä ja tiiviisti puolustavia joukkueita vastaan. Vauhtipelissä ei juurikaan löydy murtautumistilaa eikä heille ominaisia vastaiskuja tule. Tietysti Liverpoolissa on niin paljon yksilötaitoa, että maalipaikkoja tulee väkisinkin. Niin nytkin, mutta viimeistely oli tällä kertaa heikkoa.

Miten isona tappiona pidät tätä Liverpoolille?

– Erittäin isona. Nämä pisteet voivat olla isossa asemassa, kun hommia ynnätään keväällä. Sarjajumbo ottaa koko potin – ei hyvä. Liverpoolin nollaus oli selvästi epäonnistunut. Huippusuoritus kärkijoukkue Cityä vastaan kotona vaihtui heikoksi suoritukseksi hännänhuippua vastaan vieraissa. Tyypillistä Liverpool -vuoristorataa.

Entä miten miten iso voitto tämä oli Swansealle?

– Massiivinen. Olin jo vähän luopunut toivosta Swansean suhteen, mutta tällainen yksittäinen iso voitto voi kääntää kurssin. Joukkue on toki vielä sarjan viimeinen, mutta samoissa pisteissä WBA:n kanssa ja vain voiton päässä säilymisestä. Swansean voitto tiivisti sarjan toista puoliskoa entisestään, samoin kierroksen muut tulokset.

– On tämä huimaa: Everton on sijalla 9, 28 pistettä plakkarissa. Swansea sijalla 20, eli viimeisenä, pisteitä 20. Eli kahdeksan pisteen sisällä on peräti 12 joukkuetta! Aikamoinen ”musical chairs” -tuolileikki tulossa säilymisestä.

Samankaltainen leikki on käynnissä myös kärkipäässä…? Liverpoolin lisäksi Spurs menetti asemiaan.

– Kyllä. Tasapeli Southamptonin vieraissa katkaisi voittoputken, mutta ei Harry Kanen maaliputkea. Spursin tasapeli ja Liverpoolin häviö olivat mainio uutinen Arsenalille. Jo vähän huolestuttavalta näyttänyt kaula Tykkimiesten ja Mestarien liigapaikan välillä kapeni kummasti. Arsenal hoiteli oman hommansa Crystal Palacea vastaan tyylillä.

– City palasi odotetusti voittokantaan ja Chelsea voitti Brightonin vieraissa Eden Hazardin häikäisevän pelin tahdittamana.
Ja United voitti Burnleyn maalilla.

José Mourinho syötti Burnley´lle vähän omaa lääkettä. Minimalistinen voitto. Mutta kolme pistettä tilillä ja yhä sarjan kakkosena, kuuden pisteen marginaalilla yläkerran tärkeimmälle rajalle, Mestarien liigapaikkaan.

– Cityn yksi tappio ei nimittäin muuta yhtään mitään mestaruustaistelun suhteen. Muut kärkijoukkueet pelaavat yhä top-4 -sijoituksista, eivät mestaruudesta. Se on vakaasti matkalla Citylle.