26-vuotias Ryan Mason ilmoitti tiistaina, että hänen uransa ammattilaisjalkapalloilijana on ohi. Syy Hullia viimeisimpänä edustaneen keskikenttäpelaajan uran päättymiseen on tammikuussa 2017 tapahtunut hengenvaarallinen loukkaantuminen, jossa hänen päänsä kolahti Gary Cahillin kanssa.

Mason pelasi suurimman osan urastaan Tottenhamissa ja ehti olla myös joukkueen nykyisen valmentajan Mauricio Pochettinon alaisuudessa. Argentiinalaisvalmentaja kommentoi lehdistötilaisuudessa entisen pelaajansa vaikeaa tilannetta.

– Tämä on todella surullinen uutinen, mutta tilanne avaa uuden oven, jonka myötä hän voi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, Pochettino kertoi Evening Standardin mukaan.

Mason on myös vieraillut viime päivinä Tottenhamin harjoituskeskuksessa ja Pochettinon kommentit tulkittiin brittimediassa niin, että Masonille on valmentajan paikka auki lontoolaisseurassa.

– Ryan on ollut kanssamme harjoituskentällä viime päivinä ja olemme jutelleet hänelle yhdessä John McDermottin kanssa [Tottenhamin akatemian johtaja].

– Hän tulee menestymään, tekee hän sitten mitä tahansa. Hän tulee aina olemaan erityinen pelaaja minulle. Ovi on auki minun luokseni ja Tottenhamiin, koska me rakastamme häntä, ja hänen perhettään.