Manchester Unitedin päävalmentaja José Mourinho on vahvistanut, että joukkue tulee hankkimaan kesän siirtomarkkinoilta vähintään yhden keskikenttäpelaajan. Syynä tähän on ainakin Michael Carrickin pelaajauran päättyminen.

The Independentin mukaan manchesterilaisseuralla on kesälle jo ykköstavoite kyseiselle pelipaikalle valmiina ja hän on Real Madridin supertähti Toni Kroos.

Lähde uutisoi, että 28-vuotias Saksan maajoukkuepelaaja on ollut jo pitkään Man Unitedin ostoslistalla ja nyt seura on päättänyt toimia. Helpolla tai halvalla Kroos ei tule Espanjasta lähtemään, sillä hänellä on sopimustaan jäljellä vuoteen 2022 asti.

Suuresta hintalapusta huolimatta Man United pyrkii tekemään kaikkensa, jotta se saisi yhden 2010-luvun menestyneimmistä pelaajista itselleen. Kroos on ollut mukana voittamassa lukuisia pokaaleja sekä seura- että maajoukkuepuolella.

Muun muassa fantastisesta syöttötaidostaan tunnettu Kroos on pelannut Madridissa kesästä 2014 asti. Sitä ennen hän edusti Bayern Münchenia ja Bayer Leverkusenia.

Kesällä Kroos tulee pelikunnossa ollessaan olemaan suuressa roolissa, kun Saksa puolustaa vuoden 2014 maailmanmestaruuttaan.