Portugalilainen pelintekijä Bernardo Silva ei ole vielä onnistunut tekemään Manchester Cityssä sellaista vaikutusta, jota jalkapallofanit ympäri maailman ovat odottaneet.

Manageri Pep Guardiolan mukaan 23-vuotias Silva saa kuitenkin aikaa todistaa kykynsä. Seura maksoi miehestä viime kesänä 43,5 miljoonaa puntaa.

Guardiola sanoo, ettei hän päästä Silvaa lähtemään seurasta.

– Pelatessaan hän on ollut huippu. Hän on nuori kaveri. Hän on nuori kaveri pukuhuoneessa, ja olemme iloisia siitä, että hän on täällä, manageri tiivistää.

– Hän pysyy täällä pitkään. Niin kauan kuin minä olen täällä, hän ei lähde muualle, hän pysyy kanssani.

– En ole nähnyt häntä surullisena, yhtenäkään päivänä. Hän on aina hyvällä tuulella, ettekä voi kuvitella, kuinka tärkeätä se on.

Silva on tullut monessa pelissä sisään vaihdosta, mutta hän on siitä huolimatta tehnyt viisi maalia ja antanut viisi maaliin johtanutta syöttöä, jos kaikki kilpailut huomioidaan.

Lähde: Goal