Chelsean kerrotaan hankkivan kesän siirtomarkkinoilta ainakin yhden uuden topparin. Yksi suurimmista syistä tähän on se, että kaksi joukkueen keskuspuolustajista on jo yli 30-vuotiaita. Gary Cahillilla vuosia on kasassa jo 33 ja David Luiz täyttää keväällä 31 vuotta.

Evening Standardin mukaan yksi vaihtoehdoista kesän topparihankinnaksi on Newcastle-kapteeni Jamaal Lascelles. 24-vuotias puolustaja on nuori ja tämän lisäksi hän on myös englantilainen ja tällä on suuri merkitys Chelsealle. Lontoolaisseura on pyrkinyt viime aikoina hankkimaan riveihinsä lisää englantilaispelaajia ja tästä kertoo muun muassa Ross Barkleyn ja Danny Drinkwaterin hankinnat.

Lascelles on pelannut erinomaista kautta Newcastlen alakerrassa. Valioliiga-legenda Alan Shearer kertoi hiljattain, että hän uskoo pelaajan nousevan kevään aikana mukaan Englannin MM-kisaryhmään.

Chelsean ostosuunnitelmaa hankaloittaa Lascellesin tällä kaudella tekemä jatkosopimus, joka ulottuu jopa kesään 2023 asti. Viimeistään tämän myötä voi pitää varmana, että halvalla lontoolaisseura ei tule häntä saamaan.