Arsenal lainasi kesällä yhden suurimmista akatemialupauksistaan, Reiss Nelsonin, vuoden mittaisella sopimuksella Bundesliigan Hoffenheimiin. Pelit joukkueessa ovat lähteneet käyntiin vähintäänkin hyvin.

18-vuotias hyökkääjä on esiintynyt viidessä sarjapelissä, ja iskenyt niissä neljä maalia. Seuraavan askeleen urallaan nuorukainen on vihjannut riippuvan siitä, missä vakituista peliaikaa on tarjolla.

– Pelaan, teen maaleja, joten olen täällä tällä hetkellä hyvin tyytyväinen. Olen kuitenkin Arsenalin pelaaja, joten teen työni täällä, ja katson sitten minne jalkapallo minut johdattaa.

Uuteen kotiin, Heidelbergiin muuttaminen ei pelin sujumisesta ole ollut täysin mutkatonta.

– Muutos on ollut todella iso; olen kotoisin Lontoosta. Olen omassa ympäristössäni tottunut olemaan jatkuvasti ulkona, pelaamaan kaduilla – niinkuin lontoolaispojilla on tapana. Täällä taas on kovin hiljaista, ulkona käymiset ja muu pitää suunnitella.

– Minulle kaikessa on kysymys onnistumisesta sekä jalkapalloilijana, että ihmisenä. Olen siis tietysti iloinen näistä askelista oikeaan suuntaan.

Lähde: Sky Sports