Tänä iltana alkaa kaksiosainen pudotuspeli, jonka tuloksena joko Wolverhamptonin tai Torinon eurourakka tältä kaudelta päättyy.

Stadio Olimpico Grande Torinolle astelee kaksi joukkuetta, joista toiselle viritellään ennakkopuheissa hyötyä ottelun tuomarivalinnasta. Taiston puhaltaa portugalilainen Artur Dias.

Oikeudenjakajan maanmies, Wolves-luotsi Nuno Espirito Santo sivuuttaa – luultavan oikeutetusti – puheet tuomarivalinnan suosiollisuudesta omalle ryhmälleen. Wolverhamptonin viime vuosien nousu on taattu vahvasti nimenomaan portugalilaisvoimin.

– Emme koskaan puhu tuomareista ennen otteluiden alkua. On parasta, että kaikki pääsevät tekemään oman työnsä ilman ylimääräisiä paineita. Tavallinen ottelu, hyvä tuomari, hyvät joukkueet, aletaan pelata, valmentaja luettelee tutun litanian Sky Sportsin mukaan.

Nunon ryhmässä on tällä hetkellä seitsemän portugalilaisnimeä.

– Come on, ei tässä ole mitään keskusteltavaa. Meidän kielemme Wolvesissa on englanti, kaikki puhuvat sitä keskenään.

Sekä Wolves että Torino sijoittuivat viime kaudella maittensa pääsarjoissa seitsemänsiksi. Italialaiset eivät vielä ole aloittaneet uutta kautta, Wolverhampton puolestaan on ehtinyt pelata kaksi tasapeliä Valioliigassa.