Newcastle kävi sunnuntaina Leicesterin King Power Stadiumilla nöyryytettävänä. Harakat pelasivat yli puolet ottelusta vajaalla, Isaac Haydenin saatua taklauksestaan ansaitun punaisen kortin. Tauolle mentäessä lukemat olivat kuitenkin vasta 1-0. Yhdeksänkymppisen täytyttyä taululla kuitenkin komeili 5-0.

Manageri Steve Bruce antoi ottelun jälkeen palaa pukukopissa, ja Telegraphin mukaan joukkueen pelaajat kuuntelivat konkarin pitkää läksytystä päät painuksissa, täydessä hiljaisuudessa lattiaa tuijottaen.

Kopista kantautuneiden tietojen mukaan Bruce käytti nykyvalmentajille poikkeuksellisen kovaa kieltä, ja kyseenalaisti pelaajiensa halun tehdä työtään, ja edustaa seuraa.

Ryöpytyksensä päätteeksi mangerin kerrotaan kieltäneen pelaajia saapumasta maanantain harjoituksiin. Bruce oli tietojen mukaan sanonut, ettei voi olla varma, etteikö räjähtäisi uudelleen, nähdessään pelaajat päivää tapahtuneen jälkeen.

Reilun tunnin pelin jälkeen kentälle vaihdettu Andy Carroll ei ollut uskoa omiensa heikkoutta, ja pyysi anteeksi muun muassa tuhansilta Leicesteriin matkanneilta vieraskannattajilta.

– Se oli todella järkyttävää. Fanit lauloivat läpi ottelun, ja minun kävi heitä sääliksi. En edes osaa kuvailla, miten huonoja olimme toisella jaksolla. Annoimme täysin periksi, ja valmentaja oli aiheesta täysin raivoissaan. Emme saa koskaan enää pelata noin, asiat on saatava kuntoon treenikentällä.