Valioliigan 13. kierros päättyy maanantai-iltana Aston Villan ja Newcastlen kohtaamisella.

Otteluun tuo lisää mielenkiintoa se, että nykyisen Newcastlen managerin Steve Brucen viimeiset ajat vuonna 2018 Aston Villassa olivat miehen mielestä vähintäänkin negatiivisia.

– Pakko myöntää, että viime vuoden kevään tapahtumat olivat yksi inhottavimmista hetkistä manageriurallani, Bruce muisteli ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Aston Villan fanit eivät missään vaiheessa ottaneet Brucea suosikikseen, ja kun nousu Valioliigaankin epäonnistui, päättyi miehen taival Birminghamissa hieman yli vuosi sitten.

Bruce muisteli viime vuoden tapahtumia päätään pyöritellen.

– Seura oli taloudellisesti aivan kuralla, palkanmaksu oli vähintäänkin epävarmaa, joten kovin kaiholla en noita aikoja muistele, hän myönsi.

Illan joukkueet ovat pelanneet viimeiset kolme otteluaan lähes päinvastaisesti. Villalla on kolme tappiota allaan, Newcastle sen sijaan ei ole kokenut tappiota yli kuukauteen.

Villan tilannetta helpottaa eittämättä se, että keskikentän taikuri Jack Grealish on palaamassa kokoonpanoon, ja myös Tom Heaton ja Matt Target ovat todennäköisesti Villan managerin Dean Smithin käytettävissä.

Newcastlen hyvä vire on nostanut seuran ainakin väliaikaisesti pois putoamistaistelusta. Bruce myöntää, että voitot viimeisissä otteluissa ovat parantaneet selvästi joukkueen ilmapiiriä.

– Kaikki ovat intoa täynnä, harjoituksissa on ollut erinomainen tunnelma. Toivottavasti pystymme pitämään hyvän vireen yllä myös maanantaina.

Maanantai-illan valioliigaottelu Aston Villa-Newcastle näkyy suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa klo 21.55 alkaen.