Liverpoolin vuosi 2019 on ollut kerrassaan komea. Vaikka tavoite valioliigamestaruudesta jäi viime kaudella hitusen vajaaksi, sai Mestarien liigan voitto lauantaina seurakseen seurajoukkueiden maailmanmestaruuden. Qatarin Dohassa pelatussa finaalissa kukistui brasilialainen Flamengo, mutta vasta 120 minuutin pelaamisen jälkeen.

Ottelun avausjakso ei suuria hienouksia tarjonnut. Liverpool sai jo ensiminuuteilla hyvän maalipaikan, kun Roberto Firmino pääsi yrittämään maalintekoa. Laukaus karkasi kuitenkin yli maalin.

Pelin edetessä Flamengo pääsi yhä paremmin peliin mukaan ja loi teräviä pistohyökkäyksiä kohti punapaitaisten maalia. Liverpoolin puolustajat ehtivät kuitenkin aina viime hetkillä hätiin. Etenkin Gabriel Barbosan nopeus aiheutti kuitenkin Liverpoolille hankaluuksia.

Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty kummaltakaan joukkueelta ainuttakaan laukausta kohti maalia. Flamengo oli lievästi niskan päällä.

Dramaattinen päätös varsinaiselle peliajalle

Toiselle puoliajalle Liverpool tuli ryminällä. Pelattiin vasta jakson toista minuuttia, kun Firmino pelasi näppärästi itselleen vetopaikan. Brasilialaishyökkääjä veti pompun kautta, mutta pallo kimposi sisätolpasta lähes maaliviivaa nuollen takaisin kentälle.

Reilut viisi minuuttia myöhemmin Flamengo oli livahtaa johtoon. Barbosa laukoi todella terävästi kohti alakulmaa, mutta maajoukkuetoveri Alisson Becker sai näppinsä juuri ja juuri vedon tielle. Ottelu alkoi herätä henkiin.

Ohjakset pysyivät jatkossakin Flamengon käsissä. ”Gabigol” Barbosa oli juuri niin vaarallinen ja aktiivinen kuin oli osattu odottaakin, mutta suotta ei Liverpoolin tolppien välissä pelannut maailman parhaaksi valittu maalivahti.

75. peliminuutilla Liverpool sai jobinpostia. Alex Oxlade-Chamberlain loukkasi jalkaansa ja jäi takomaan nyrkillään nurmikkoa. Aluksi näytti siltä, että ”Ox” kannetaan paareilla kentältä. Vaihtoon hän kyllä joutui, mutta nilkutti kuitenkin omin jaloin kentän laidalle. Adam Lallana juoksi kentälle Liverpoolin ensimmäisenä vaihtona.

Ote alkoi siirtyä koko ajan enemmän Liverpoolille. Myös toisen maalin suulla pelasi kuitenkin erinomainen brassivahti Diego Alves. Ensin Alves torjui Trent Alexander-Arnoldin yrityksen ja 86. minuutilla hän venyi vieläkin komeampaan seiviin. Jordan Henderson tykitti upeasti irtopallosta 20 metristä kohti ylänurkkaan, mutta Alvesin onnistui tökätä pommi kulmapotkuksi.

Dramaattiseksi ottelu muodostui aivan lisäajan alkaessa. Sadio Mané oli päästä karkumatkalle ja laukoi rangaistusalueen reunalta. Mané kuitenkin kaatui heti vetonsa jälkeen Rafinhan ahdisteltua miestä, ja tuomari osoitti rangaistuspotkua. Kiihkeästi protestoineelle Rafinhalle nostettiin varoitus.

Club World Cupissa oli kuitenkin käytössä videotarkistuksen mahdollisuus, ja VAR saattelikin pelin jatkoajalle. Tuomari näki videolta, ettei Rafinha edes osunut Manén jalkoihin vaan senegalilainen menetti tasapainonsa ilman puolustajan myötävaikutusta. Niinpä pilkku peruttiin ja myös Rafinhan varoitus kumottiin. Liverpoolin riemu kuihtui kasaan.

Roberto Firmino nousi sankariksi

Tasaisina edenneet reilut 90 minuuttia eivät siis tuoneet ainuttakaan hyväksyttyä maalia, ja niinpä ottelussa mentiin jatkoajalle – neljännen kerran seurajoukkueiden MM-finaalien historiassa.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilut kahdeksan minuuttia, kun Liverpool iski nopealla hyökkäyksellä. Jordan Henderson lähetti oikealta hienon, pitkän syötön Sadio Manélle. Mané näki rinnalleen juoksevan Roberto Firminon, joka osoitti täydellistä mielenhallintaa. Firminon oveluus vei tilanteesta sivuun sekä maalivahti Alvesin että edellä seisseen puolustajan, ja brassi pääsi ampumaan pallon tyhjään verkkoon. Tuuletuksesta ilman paitaa seurasi luonnollisesti varoitus.

Momentum oli Liverpoolilla, ja heti perään oli syntyä toinen maali. Diego Alves venyi kuitenkin kaukolaukauksen tielle.

Jatkoajan toisella puolikkaalla Roberto Firminoa ei enää kentällä nähty, vaan hänen paikkansa otti Divock Origi. Ottelun toista maalia lähimmäs pääsi kuitenkin Flamengo, 119. peliminuutilla. Lincolnin kuti loistavasta paikasta viuhui kuitenkin yli maalin.

Loppunumeroiksi jäi 1-0, ja niinpä Liverpool juhlii historiansa ensimmäistä seurajoukkueiden maailmanmestaruutta. Eurooppalaisseurojen voittoputki kasvoi nyt jo seitsemän vuoden mittaiseksi.