Liverpool lähti haastamaan sunnuntain FA Cupin ottelussa Evertonia erittäin junioripitoisella miehistöllä. Suurimmat tähdet olivat katsomossa, mutta jatkopaikka heltisi siitä huolimatta. Ottelun ainoan maalin viimeisteli komeasti 18-vuotias oma kasvatti Curtis Jones.

Jones paljasti pelin jälkeen olleensa ottelun alla flunssan kourissa. Manageri Jürgen Kloppille hän ei ollut tästä kertonut.

– Koutsi on aina tiukkana siitä, ettei näytetä, milloin sattuu. Luulen, että oli vain oikein, etten näyttänyt olleeni kipeä, Jones sanoi Liverpoolin kotisivujen mukaan.

– Olen iloinen, etten kertonut siitä, vaan menin kentälle ja panin parastani joukkueen eteen. Onneksi voitimme. Nyt odotan innolla seuraavaa kierrosta.

Jones on Liverpoolin keskustassa varttunut seuran oma kasvatti ja ikiaikainen fani. Derbyn ratkaiseminen edustusjoukkueuran ensimmäisellä maalilla olikin unelmien täyttymys.

[readmore from=Jones-Curtis]

– Se, että minä, nuori, paikallinen poika sain pelata rakastamassani joukkueessa, oli suurenmoista, Jones hehkutti.

– Yritän hyödyntää jokaisen saamani tilaisuuden ja antaa aina parastani. Niin yritin tänäänkin. Olin tarpeeksi onnekas kruunatessani sen hienoon maaliin.