Crystal Palacen Andros Townsend sanoo Tottenhamin pyrkineen joukkuettaan vastaan viimeisen kierroksen ottelussa varta vasten tasapeliin.

Spurs-kasvatti kuuli mangeri José Mourinhon ohjeistukset.

– Hän välitti viestejä kentälle siitä, että he tarvitsivat vain tasapelin. Viimeisen kymmenminuuttisen ajan he veivät kirjaimellisesti palloja kulmaan.

Mourinho tiesi tasapelin riittävän Eurooppa-liigan paikan varmistamiseen, sillä Wolves hävisi samaan aikaan pelatun ottelunsa Chelsealle 0-2. Townsend pitää usein parjatun portugalilaisen puolia.

– Näin tilaston, jonka mukaan Spurs on hänen ohjaksiin tultuaan ollut liigan kuntopuntarissa neljänneksi paras joukkue. On hullua, miten mediassa voidaan kertoa tarinaa, jonka mukaan manageri ei onnistu työssään, vaikka tilastot kertovat päinvastaista.

– Mourinhon arvionti pitää tehdä hänen voittojensa perusteella. Hänen tapansa peluuttaa joukkueita ei ole koskaan ollut erityisen viihdyttävä, mutta hän on voittanut mestaruuksia. Hänen jaksonsa Spursissa on ollut tilastollisesti onnistunut.

Päätöskierroksen ottelu Crystal Palacen ja Tottenhamin välillä päättyi lukemiin 1-1. Eagles sijoittui sarjataulukossa neljänneksitoista, Spurs kuudenneksi.

Lähde: talkSPORT