Chelsean uusi päävalmentaja Thomas Tuchel on aloittanut lontoolaisseurassa hyvin. Ensimmäisessä pelissä tuli tasapeli Wolverhamptonia vastaan, mutta sittemmin saksalaisluotsin Chelsea on ottanut pelkästään voittoja.

Tuchel kertoi lehdistölle maanantaina, millainen valmentaja hän mielestään on. Tuchel sanoi yrittävänsä aina olla ystävällinen, muttei aio miellyttää ketään, jos siihen ei ole syytä.

− Kun olen tyytyväinen, voin kertoa pelaajille, että pidän heidän asenteestaan, suoritustasostaan ja pukukopin ilmapiiristä. Sellaisesta voi puhua avoimesti, Tuchel sanoi.

− Mutta voinko olla huutaja? Ehdottomasti, jos se on tarpeen. Saatan eläytyä tunteella ja huutaa, jos sellainen yllättävä reaktio tuntuu toimivalta. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä koko ajan, muuten se lakkaa tehoamasta, Tuchel kertoi.

Tuchelia pidetään omanlaisenaan persoonana, josta jotkut pitävät ja jotkut eivät. Hän käyttää myös harjoituksissa omintakeisia metodeja.

− Tavoitteena on olla hiukan yllätyksellinen, mutta enimmäkseen käyttäytyä loogisesti. Tärkeintä on rakentaa luottamusta ja suhteita, joihin voi tukeutua, Tuchel totesi.

Lähde: Sky Sports