Roy Keane ei ollut järin tyytyväinen Manchester Unitedin esitykseen Liverpoolia vastaan torstai-iltana.

Itse asiassa kaukana siitä. Keane nimittäin haukkui Unitedin ja erityisesti viisi Unitedin pelaajaa aivan maanrakoon. United hävisi pelin maalein 2-4.

– United oli ihan sekaisin. Todella heikko esitys heiltä, henkisesti hyvin kehnoa, Keane sanoi Sky Sportsin studiossa.

Ole [Gunnar Solskjær] näytti vähän järkyttyneeltä. Aikamoiset pari päivää.

– Tämä esitys oli kaukana riittävän hyvästä. Kaikki Unitedin heikkoudet ovat tulleet esiin viime päivinä. Tässä ottelussa oli vielä sekin, että Liverpool olisi voinut tehdä kuusi tai seitsemän maalia.

– Olemme kehuneet Unitedia viime kuukausina, mutta tämä joukkue on niin kaukana Man Cityn tasosta. On jopa pelottavaa, miten iso tasoero näiden joukkueiden välillä on. Ole varmaankin miettii, että seuran on hankittava vähintään kolme tai neljä kovan luokan pelaajaa.

Ja sitten tylytyksessä päästiin henkilökohtaiselle tasolle.

– En haluaisi kritisoida [Bruno] Fernandesia, mutta hän käytti puolet illasta kitisemiseen. United odotti Liverpoolin laittavan pallon yli rajasta, mutta [tuomari] keskeyttää pelin vain päävamman vuoksi.

– Sitten jos katsotaan kahta keskikenttäpelaajaa, [Scott] McTominay on aivan hyvä, rehti pelaaja ja sitten siinä on Fred. Niin kauan kuin nuo kaksi pelaavat Manchester Unitedin keskikentällä, joukkue ei voita mitään suuria pokaaleja.

– Okei, he ovat Eurooppa-liigan finaalissa, mutta sielläkin vain siksi, että rahkeet eivät riittäneet Mestarien liigaan. Ei siis anneta sen hämätä.

– Tiedän, että Ole suosii Frediä. En ymmärrä, miksi. Ei vain voi käsittää, miten siellä ajatellaan, että Fredin avulla joukkue voisi voittaa mestaruuksia.

– [Luke] Shaw’lta ihan koulupoikajuttuja. Virhe toisensa jälkeen. [Harry] Maguiren puuttuminen on takaisku, mutta nämä koulupoikavirheet…

Ja lopuksi vielä Dean Hendersonkin sai osansa Keanen sivalluksista.

– Hän näyttää niin pieneltä maalilla. Hän on hyvä jalalla ja hän on henkisesti vahva, mutta Liverpoolin neljännessä maalissa hän näytti niin minimaaliselta.

– Hendersonille on annettava kuitenkin lisää pelejä. United ei voi palata [David] de Geaankaan, sekään ei ole ratkaisu.

Lue myös